tuokioita elämästäni

Kolmen päivän kaupunkilomat ovat minun juttuni.

Budapestissä kävin ensimmäisen kerran helmikuussa 1998. Silloin se oli melko ankea kaupunki: talot rähjäisiä ja kadut kuoppaisia. Kaikkialla leijui kaksitahtimoottorien henkeäsalpaava lemu. Ravintoloissa oli yritystä, mutta kaikki oli vielä sosialismin jäljiltä vähän “vasenkätistä”. Gundel oli siihen aikaan kaupungin paras ravintola, vaikkei senkään tarjonta mitään hääviä ollut. Puitteet olivat kuitenkin kauniit.

Ihmisten ystävällisyys oli huomionarvoista, varsinkin kun he kuulivat, että olimme Suomesta. Unkarin kielestä ei kyllä ymmärrä puhuttuna eikä kirjoitettuna mitään suomen perusteella, mutta metrossa tuli joskus sellainen olo, että joku puhuu taustalla suomea. Luulen sen johtuvan kielen intonaatiosta.

Toisen kerran kävin Budapestissa elokuussa 2005. Kaupungin ilme oli täysin muuttunut. Vanhoja rakennuksia oli restauroitu ja joka paikassa kulki laumoittain turisteja. Hintatasoltaa  se oli vielä edullinen ja ostin kahdellatoista eurolla tähänastisen elämäni parhaat kesäsandaalit. Syöminenkin oli halpaa.

Teimme Tonavanristeilyn ja bussimatkan halki kaupungin. Missään aiemmassa matkakohteessani en ole päässyt kuulemaan turistiselostusta selkeällä suomen kielellä paitsi Budapestissä. Sekä Tonava- että bussikierroksella kuulokkeista oli mahdollisuus valita yli 20 kieltä, joista suomi oli yksi. Ihailtavaa palvelua, paikkaa voi suositella myös kielitaidottomille. Muutenkn unkarilaisten kielitaito tuntui kohonneen vuosien aikana. Ensimmäisellä kerralla mistään ei tahtonut löytyä ketään, joka olisi osannut englantia. Bussilippujen myyjä osasi kolme sanaa saksaa, kun kysyimme reittiä. Toisella kerralla tätä ongelmaa ei enää ollut.

Kuva on Ferenc (Franz) Lisztin museosta Vorosmarty-kadulta.