Uskon kyllä, että jos on mieleset värit ja tavarat, sillä on vaikutusta yleiseen viihtyvyyteen ja siihen, että tuntee soppensa omakseen.

Värisävyt on muuten mielenkiintoinen juttu: muistan joskus lukeneeni, että mitä enemmän tuntee nimiä eri sävyille, sitä enemmän myös erottaa saman värin eri sävyjä. Italialaiset ovat mestareita nimeämään värejä: heillä ei ole väriä “sininen” siinä merkityksessä kuin mitä me sinisen ymmärrämme, vaan heillä on azzurro (taivaansininen), blu (tummansininen) royal (oikeinkirjoitus tod. näk. päin pyllyä, mutta tarkoittaa kuninkaallista sinistä, sävy on jotain Suomen lipun ja tummansinisen väliltä) ja sitten vielä laivastonsininen ja varmaankin vielä monia muita, joita minun silmäni eivät edes erota.

Viime syksynä oli muutaman viikko, kun kuuluivat, mutta sitten ne taas suljettiin.

En ymmärrä sitä ollenkaan, koska kuitenkin muiden maiden radiokanavat kuuluvat ja ne soittavat samaa ulkomaista musiikkia kuin suomalaisetkin kanavat. Ei siis voi olla mikään “ulkomaalaisten juttu”, vaan ihan suomalaista pölkkypäisyyttä.

Joskus se vain voi mennä ihan huvittamuuksiin saakka. Ainakin meillä. Siinä missä äitinsä roiskaisisi kassiin ihan minkä vaan jotakin väriä, lapset rupeavat filosofoimaan värisävyjen hiuksenhienoista eroista. Asiaan kuuluu myös miltei loputonta värisävyjen vertailua. Miltei siksi, että yleensä jossakin vaiheessa minä haluan päästä jo kotiin ja uhkaan ostaa molemmat vaihtoehdot.

Meillä tulee kinaa radiokanavista vain silloin, kun toosasta tulee urheilua. Minä olen se, joka haluaa vaihtaa kanavaa juuri silloin, ja mies taas ei. Joo, ja inhoan myös mainospätkiä, silloinkin haluan vaihtaa kanavaa. Muuten olenkin aika kaikkiruokainen, ainakin musiikin suhteen.