RSS
Merkinnät
Kommentit

Kategorian 'suku' arkisto

Mitä missä milloin

Kukaan ei ole ollut yhteydessä kehenkään. Kukaan ei ole tehnyt mitään eikä asiasta ole koskaan puhuttu. Minä en ainakaan ole tehnyt mitään enkä neuvotellut.
Jos syyttää muita valehtelusta, kannattaisi katsoa, ettei seuraavassa näytöksessä jää siitä itse kiinni.
Vituttaa sellainen.

Lue koko merkintä »

Imatrankoski

Luinpa lehdestä, että koski oli vaatinut kuvaamassa olleen venäläisturistin hengen. Ikävää, hyvin ikävää.
Omat kokemukseni Imatrankoskesta rajoittuvat vanhempieni kanssa tekemään Suomi-kierrokseen vuonna 1967, jolloin olin neljän vuoden ikäinen. En ole aivan varma, muistanko loman tapahtumat siksi, että niistä on olemassa valokuva-albumi vai siksi, että todellakin muistan ne. Molemmat teoriat ovat mahdollisia ja jopa tosia.
Imatrasta minulla on [...]

Lue koko merkintä »

Orpana ja vähäorpana

Ruusun kanssa juteltiin jotain sukulaisista ja Ruusu kertoi laskevansa serkkujensa lapset pikkuserkuikseen. Enpä ollut moista aiemmin kuullut ja sanoinkin Ruusulle, että jos minä tekisin niin, en enää tietäisi kuka on kuka – kun en sitä tiedä nytkään.
Isälläni on laaja suku, monessa perheessä on ollut tusinankin verran lapsia ja siitähän seuraa, että isällä on lukuisia serkkuja [...]

Lue koko merkintä »

Sukumuistoja

Eilen töihin mennessä mieleeni muistui eräs sukulainen, isotätini mies. Olen turissut näistä asioista melkein tarkalleen kaksikymmentä vuotta sitten isotädin kanssa liköörin voimalla koko yön Boråsissa. Kerron siitä sen, mitä muistan.
Isotätini lähti siirtolaiseksi Ruotsiin olympiavuonna, paremman toimeentulon perään. Hän päätyi länsirannikolle ja löysi sieltä virolaisen, joka oli lähtenyt kalastajaveneellä muutaman muun henkilön kanssa Viron luoteiskulmasta, Kolkasta, [...]

Lue koko merkintä »

Isänpäivä

Vuosi sitten kirjoitin isänpäiväjutun ja koska se on yhä edelleen paikkansapitävä, taidan tyytyä linkittämään sen tähän.

Lue koko merkintä »

Älä kerro äidille

Veljelleni on aina sattunut ja tapahtunut, ihan pennusta alkaen. Muistan kevättalven, kun veljellä oli toista kuukautta silmä mustana. Ensin toinen, johon pelin tuoksinassa osui lätkämaila ja kun väri oli juuri ja juuri haalistunut, veli sai toiseen silmään laatikon. Yhdennäköisyys Karhukoplaan oli yllättävä.
Ikä ei ole harventanut tapaturma-alttiin veljeni toilauksia. Tänä vuonna kesälomille jäädessä äiti oli ohjeistanut [...]

Lue koko merkintä »

Uskonnollista kasvatusta

Minulla on neljä kummipoikaa. Että pitääkin kaikkien olla poikia; en pääse koskaan ostamaan prinsessamekkoja. Yleensä kesälomalla heitä tapaa. Rakkain näistä kummipojista on tietenkin veljenpoika Totti.
Kun Totti syntyi, lupasin, että vien hänet Parisiin kun hän täyttää kymmenen. Ensi keväänä lupaus on lunastettava. Olen miettinyt ohjelman valmiiksi ja lomalla oli aikaa jutella Totin kanssa asiasta.
Ensiksi hän lentää [...]

Lue koko merkintä »

Asiat etenee

Veljen perhe lähti ja vie teinin mennessään. Meillä oli leppoisat kolme päivää ja Herne ja Totti pitivät huolen vauhdista. Parikymmenasteinen järvivesikään ei estänyt uimista ja molemmat liottivat itseään kiitettävästi rannassa. Kuten jo kerroin, olemme syöneet hyvin, niin hyvin, että kohta en mahdu samoihin vaatteisiin enää.
Hoasilta tuli pojalle asuntotarjous Tikkurilasta, joten sekin homma on nyt nytkähtänyt [...]

Lue koko merkintä »

Hermanninpäivä

Jos mummu vielä eläisi, pari päivää sitten hän olisi pyytänyt luokseen. Olisin auttanut häntä vaihtamaan kahden pöydän paikkaa. Mansikkakakku olisi tilattu jo yli viikko sitten Laurellilta ja pitkot leivottu viimeistään eilen.
Tänään mummu olisi pukeutunut juhlatamineisiin ja kattanut kahvipöydän ja siihen seitsemän sortin leivonnaiset. Mummu ei juhlinut syntymäpäiviään, vaan hän sanoi viettävänsä Hermanninpäiviä. Jos häneltä pikkutyttönä [...]

Lue koko merkintä »

Saima

Eilisestä Hilmasta, jota en tietääkseni ole koskaan tavannut, tuli mieleeni sisarensa Saima. Saima oli pienikokoinen ja poltti Klubia. Jostain syystä muistan hänet pukeutuneena siniseen kotitakkiin. Saimalla itsellä ei ollut lapsia, mutta hän ei ollut tyypillinen lapseton täti, jolle natiaiset olivat vain riesa.
Juttu kertoo, että Saiman 50-vuotissyntymäpäivillä seurakunta oli houkutellut minua laulamaan. Minähän inhosin esiintymistä jo [...]

Lue koko merkintä »

Seuraava »