Monikulttuurikoulut
20 Lokakuu, 2009 kirjoittaja oben |
YLE uutisoi eilen, että suomalaiset pakenevat kouluista, joissa on paljon maahanmuuttajia. Ilmiö, joka on tapahtunut kaikkialla Euroopassa, kun tietty kynnys maahanmuuttajien määrässä ylitetään. Ei kai kukaan tosissaan kuvitellut, ettei sellaista tapahdu Suomessa? Sama juttu oli uutisoitu illalla Hesarissa ja kommenttiosasto pullotti, tietenkin.
Nauroin ääneen joitakin kommentteja; hupaisimpia olivat ulkosuomalaisten kommentit tyyliin: ”Tyypillistä suomalaista rasismia, juuri tämän ahdasmielisyyden takia lähdin aikoinani Suomesta.” Olisi mielenkiintoista tietää, millaisessa ympäristössä kirjoittaja elää tai on Suomen aikoinaan elänyt.
Omat lapseni ovat käyneet koulua, joissa on ollut kymmeniä kansallisuuksia ja äidinkieliä. Jokaisessa koulussa on ongelmia, mutta niihin kouluihin, joita omani ovat käyneet, on monikulttuurisuudesta huolimatta ollut tunkua. Tunkua siksi, että se on yksityiskoulu, josta on hyvät mahdollisuudet päästä parhaimpiin yliopistoihin (tai Vantaalle ammattikouluun!). Useimpien vanhempien työnantajat maksavat huikeat koulumaksut, eli ainakin toisen vanhemman on käytävä töissä, mieluiten vielä hyväpalkkaisessa. Työttömillä ei ole varaa panna lapsiaan siihen kouluun. Tästä pääsenkin näihin ulkosuomalaisten ahdasmielisyys-kommentteihin.
Iso osa aktiivisista ulkosuomalaisista on niitä hyväosaisia, jotka voivat valita lastensa koulun. En suinkaan väitä, että kaikki, mutta väitän, että iso osa. Näin ollen se, mitä on tapahtumassa Vuosaaressa, ei mene näiden ”tyypillistä suomalaista rasismia” –tyyppien kaaliin. Brysselistä en tunne yhtäkään suomalaista, joka edes asuisi, saatika laittaisi lapsensa Anderlechtin tai Molenbeekin lähikouluihin. On aivan eri asia ylistää monikulttuuriutta, kun lasten koulukavereina on Gambian suurlähettilään tytär tai Saudi-Arabian prinssin poika, kuin lukutaidottoman marokkolaisen tai taksikuski Mehmetin lapset.
Keväällä tutustuin suomalaiseen aivan tavalliseen naiseen, jolla on kymmenvuotias poika. Poika kävi ala-astetta Helsingissä keskimääräisin tuloksin. Tavallinen suomalainen pellavapää, joka koki, ettei luokassa voinut oppia mitään. Koko ryhmää terrorisoi 1-3 vuotta vanhemmat neljä somalipoikaa, joilla ei ollut mitään aikomusta seurata opetusta. Useat vanhemmat olivat yrittäneet saada tilanteeseen kohennusta pitämällä yhteyttä nuoreen naisopettajaan, tukeutumalla rehtoriin jne. Kummankaan mukaan luokassa ei ollut häiriöitä, silti iso osa oppilaista oli toista mieltä. Lopputulos: luokasta lähti vuoden aikana kuusi suomalaisoppilasta toiseen kouluun.
Samaan aikaan, kun tätä keskustelua käydään Hesarin sivuilla, Höbla kirjoittaa tuohtuneesti, että ruotsinkielisiin kouluihin sijoitetaan suomenkielisiä oppilaita. Hirveää! Eikö ole jotain pielessä, kun RKP Astrid Thors etunenässä haalii suomenkielisiin kouluihin kansallisuuksien ja kielten kirjon, mutta samaan aikaan ruotsinkielisiin kouluihin ei haluta edes oman maan enemmistökielten edustajia?


Voin henk.koht. kuvitella täysin tilanteen, mikä on esim. Itä-Helsingissä, suunnilla Meri-Rastila, Kontula ja Vuosaari. Alueella asuu paljon maahanmuuttajia, jotka eivät ole hyväosaisia. Nämä asuvat kaupungin vuokrataloissa.
Siellä niitä ongelmia sitten riittääkin ja niitä on jo muissakin kouluissa, joissa tätä porukkaa on vähemmänkin.
Länsinaapurissa on jo suuria ongelmia, eikö täällä nyt voitaisi ajoissa herätä ja tehdä jotain toisin?
Olen itsekin seurannut kyseista keskustelua Hesarista hieman arsyyntyneena. Hyvin kirjoitettu tama blogiteksti!
Niin, itehän sä niitä kouluja kävit, minä seurasin vain vierestä.
Maassa maan tavalla….tai ulos?
voi elämä!!! jokaisella on oma mielenpiteensä…vaikka olen ite maahnamuuttaja niin olen pikkasen sama mieltä ja myös erimieltä jossaikin asioissa.. ihmiset ovat erilaisia ja yksilöllisiä, eivät kaikki maahanmuuttajat ole häiriköitä..ovathan teidän lapsenne kans jossain määrin häiriköitä ja muutenkin lapset ovat lapsia ja niiden täytyy olla lapisia eivät ne muuten kehity omanlaisesti… toistaiseksi kun ollaan luokassa ei minun mielestä tarvi höiritä muita tovereita.. mutta niinkun mainitsitkin sinun blogissa että opettajat sanoiva etteivät spmalinuoret häirinneet luokassa kun taas suomalaisetlasten mukaan he häiritsivät tunnilla… ketä te uskotte, lasten sana vai aikuisten sana…. tottakai aikuinenkin voi olla väärässä mut huomioikaa myös se että lapset osaavat valehdella ja liioitella asiota.. saattaa olla että ne somalinuoret ja suomalaisnuoret eivät tulleet toimeen niin sentakia he päättivät liittoutua somalinuorten vastaan niinkuin tapahtui luokassakin…minusta tuntuu idässä elikkä merirastila ja vuosaari jne asuu paljon pahempia kuin ulkomaalaisia joita vihaatte…esim juoppot jne… maahanmuuttajat eivät milläänlailla vaikuta idässä, he asuvat rauhallisesti ja käyvät töissä sekä kouluissa……juoppot taas näyttävät huonoa esimerkkiä nuorille sekä lapsiperheille…. pahoittelen minun suomenkielentaitoa…sentään osaan kirjoittaa ja puhua vaikkei minun ole pakko puhua suomea…..maassa maan tavalla kuitenkin…
Niin, minä en tiedä, mutta minulla on silmät päässäni, lisäksi osaan lukea tilastoja. Aikuisista somaleista on iso osa työttöminä, vaikka väität, että “maahanmuuttajat eivät milläänlailla vaikuta idässä, he asuvat rauhallisesti ja käyvät töissä sekä kouluissa”. Lisäksi kertomani tapaus ei ole ainoa, jossa nimenomaan yli-ikäiset somalit kiusaavat pienempiään tavallisessa koululuokassa. Miksi he ovat 2-3 vuotta alemmalla luokalla kuin samanikäiset suomalaiset, osaat varmasti itse selittää.
Juopot eivät ole kivoja, mutta he harvemmin ovat koululuokissa räyhäämässä.