tuokioita elämästäni

Veljen perhe tulee tänään tänne toisen perheen kanssa. He ilmoittivat keskiviikkona, etteivät yövykään luonani, vaan menevät maaseudulle tuttaviensa luokse. En ollut pahoillani. Olin itse asiassa miettinyt, miten hankalaa heidän olisi olla meillä kahden eläväisen lapsen kanssa: parvekkeeni on pieni ja kauttaaltaan lasitettu, siellä ei voi viettää aikaa; alaovesta kun menee ulos, on vain katu. Ei mitään pihaa eikä leikkipaikkaa. Lapsia ei voi hetkeksikään päästää yksin ulos ja tietäähän sen, miten omakotitalossa kasvaneet lapset siitä tuskastuisivat.

Sovimme jälleen, että minä menen myös maalle odottelemaan heidän saapumistaan. Sovimme emännän kanssa, että minä hoidan tämän päivän ruokapuolen ja hän huomisen. Voin ottaa Woldenkin mukaan, mutta Wolden täytyy yhden vieraan vuoksi pysytellä pihalla ja autotallissa. Se kyllä menettelee parin päivän ajan.

Väänsin eilen pohjan tiramisuun ja tein tuliaisiksi raparperichutneytä, joka tietenkin pääsi kiehumaan liiaksi ja siitä tuli jälleen turhan kovaa, mutta onneksi se ei vaikuta makuun. Pilkoin myös osan pastakastikkeen aineksista valmiiksi ja tänä aamuna tein tiramisuun täytteet. Kassitkin on jo pakattu eikä uskoisi, etten aio olla poissa kotoa kuin yhden yön – tavaraa on viikoksi. Tai ei sittenkään, meitä on yksitoista syömässä ja niistä yhdestätoista on kolme raavasta miestä, joten ruokaa tarvitaan. Wolden tavarat vie myös osan tilasta.

Uskoisin, että Wolde-poika nauttii, kun pääsee nuuhkimaan tuoretta ruohoa ja metsästämään hiiriä. Ihme olisi, jos niitä ei löytyisi.