tuokioita elämästäni

Minä olen kuin rikkinäinen grammari. Urputan samaa asiaa, ikään kuin sitä ei olisi jo kuultu. Senkin uhalla kirjoitan jälleen samasta asiasta.

Poika soitti eilen. Kuin kiusana edellisviikon vähäsanaiseen postaukseeni hän on viimeisen neljän päivän aikana ollut oma-aloitteisesti minuun yhteydessä joka päivä. Yleensä tällaisella asioinnilla on joku syy ja yleensä se on rahapula. Teinillä oli kuitenkin palkkapäivä taannoin, joten sekään ei voinut olla syy. Kun hän kertoi Konemetsästä, telttailusta ja muusta siihen liittyvästä, olin varma, että se on se syy, miksi hän soittaa. Hän tietää, että jollain tasolla minun on tiedettävä, missä hän majailee ja milloin. Siksi olin myös hämmästynyt, kun hän jälleen soitti. Siinä missä tyttäreltä tulee ryöppynä ulos kaikki, poika saattaa kakistella jotain asiaa monta päivää, ennen kuin saa sanotuksi.

Ensimmäinen asia, jonka teini sanoi, oli, että hän ei halua täyttää kahdeksaatoista. Täysikäistyminen on pelottavaa. Mieleeni tuli heti, että olen varmasti säikäyttänyt pojan pahasti. Sen olen varmasti tehnyt niinä aikoina, kun meillä oli enemmän tai vähemmän sukset ristissä. Olen huutanut kitapurje heiluen, että odotapa, kun sinä olet täysi-ikäinen, en enää sotkujasi selvitä; tällaisia asioita ei tehdä – tässä kohtaa autan, mutta autan vain siksi, että se on velvollisuuteni. Olen tuiki kyllästynyt lintsaamiseen, tupakanpolttoon, kotiintuloaikojen noudattamattomuuteen ja mihin milloinkin. Minä muistan sen elävästi.

Vaan poikaa pelotti täysikäistyminen. Hän kertoi, että onhan se kummallista, kun monta vuotta odottaa hetkeä, että täyttää sen 18, mutta viimeiset puoli vuotta hän ei ole muuta ajatellut, kuin sitä, miten pystyisi ajankulua jarruttamaan. Niin paljon hän halusi pysyä lapsena, että oli onnellinen kuultuaan syntyneensä kello 20.15 illalla, mikä mahdollisti ajatuksen, että hän on vielä yli vuorokauden lapsi.

Minä hymyilin puhelimessa ja lohdutin, ettei se niin kamalaa ole, oikeastaan koko asia ei tunnu missään. Sen sijaan hän voi olla täysin cool asian kanssa, onhan hän jo muutamat karikot elämässään selvittänyt ja todistanut sekä itselleen että minulle, että pystyy elämään itsenäisesti ja huolehtimaan asioistaan; seikka, jota vuosi sitten pelkäsin ihan oikeasti. Kahdeksantoista merkitsee vain sitä, että sen jälkeen on itse vastuussa tekemisistään tai tekemättä jättämisistään, mutta hänhän jo tietää, mitä se tarkoittaa. Äiti ei enää kelpaa selvittäjäksi. Riittää, kun hän elää kuten viimeinen vuosi on hänelle opettanut.

Poika tyytyi selitykseen ja lähti jonnekin kavereidensa kanssa. Tänään hän varmaankin menee juhlimaan merkkipäiväänsä. Toivottelin tekstiviestillä vielä onnea ja kerroin, että tilillä on pieni lahja.