Into piukassa
23 Kesäkuu, 2009 kirjoittaja oben |
Varasin lennot Bostoniin syyskuulle ja taidan olla enempi vähempi into piukassa. Olen viikon siellä ja loppuajan käytän tutustumiseen Isoon omenaan, tytärkin tulee mukaan.
Tytär kertoi menevänsä New Yorkiin kaksi-kolme kertaa ennen tuloani, joten hänestä tulee minulle hyvä opas; työ, johon hän on jo tarjoutunut omasta aloitteestaan. Tuskin maltan odottaa edullisia vaate- ja meikkiostoksia ja kaikkia nähtävyyksiä, joita pääsen katsomaan!
Jotain jännitystä matkaani tuo tyttären tekemä havainto: lennän AA:lla Bostonista New Yorkiin ikimuistettavana päivänä, 911, eli yhdestoista syyskuuta. Saman lentoyhtiön lento Bostonista Los Angelesiin päätyi New Yorkiin tunnetuin seurauksin kahdeksan vuotta sitten.
Ei tässä nyt auta olla taikauskoinen.


Teidän vaan pitää ajaa vähän varovaisemmin sillä koneella sitte 9.11