Roskapankin asiakas
29 Syyskuu, 2008 kirjoittaja oben |
Viikonlopun aikana minusta tuli sitten roskapankin asiakas, kun käyttämäni Fortis pelastettiin. Kävin nettipankissa tarkistamassa, vieläkö saldo pitää paikkansa ja siltä se näytti. Se tästä vielä puuttuisikin, että menisin pankkini mukana vararikkoon.
Talletussuoja on minulle yhdentekevä, sillä liikoja rahoja ei tililläni ole. Vähäiset säästöni pidän Luxemburgissa – jotenkin luotan sen maan pankkisysteemeihin enemmän kuin belgialaisiin ja lainani olen ottanut Suomesta. Olen käyttänyt täysimääräisesti hyväksi sen, että voin shoppailla pankkipalveluja kolmesta eri maasta. Luxemburgissa talletuskorot ovat paremmat kuin Suomessa, joten siellä kannattaa makuuttaa senttejään; lainakorot taas ovat Suomessa olleet aina halvemmat kuin muualla, joten on ilmiselvää, että sieltä otetaan laina. Belgiassa olen pitänyt vain käyttelyrahaa ja tietenkin pakollista vuokratakuutiliä.
Visakorttini olen ottanut Suomesta, koska suomalaisessa visassa on se ainutlaatuinen ominaisuus, että jos ostaa kuukauden ensimmäinen päivä jotain, saa kaksi kuukautta maksuaikaa, koska maksu erääntyy vasta seuraavan kuukauden viimeinen päivä. Samaa ominaisuutta ei ole edes luxemburgilaisessa visassa, vaikka Luxemburg muuten onkin parempi pankkimaa.
“Tarpeellinen tieto”:

Helsingissä on ravintola nimeltä Roskapankki, Kalliossa..?
siinähän se on, Helsarin kulmalla:) En ole kyllä käynyt.