Inférieure moyenne
26 Syyskuu, 2008 kirjoittaja oben |
Eli keskitason alapuolella, oli kuntotestini eilen. Kun päätin testata kuntoni, kohdalleni osui ranskankielinen masiina. Viimeksi se oli flaamilainen, tuloskin on tästä blogista tunnettu.
Mikä lohduttaa minua on se, että tämän kuntotestin tein suuremmalla nopeudella kuin edellisen ja se antaa vielä lisäpisteitä tuohon keskitason alapuolella olemiseen. Todellinen vastaus olisi voinut olla jopa keskitasoa. Näin lohdutan itseäni.
Oli miten oli. Kuntoni on selkeästi parantunut – kiitos siitä kuuluu sille protestanttilaiselle moraalille, jota eilen parjasin. Sehän istuu minussa kuin peritty tauti. En ole antanut periksi tavoitteelleni, että tunnen euforian kolme kertaa viikossa.
Kiloni eivät ole tippuneet, mutta sen sijaan huomaan mahtuvani riepuihin, joihin ennen kuntokuurin aloittamista en mahtunut. Huolimatta kilojen vähäisestä pudotuksesta suunta on siis hyvä. Olen tyytyväinen saavutuksiini.
Viikonloppu menee kuntoilun osalta pilalle, koska Kielon jäähyväiset ovat tänään. Kerron huomenna, mitä loistavia ideoita olemme aivoriihissä keksineet rakastettavalle ihmiselle, joka nyt siis jää eläkkeelle.
Voitkin varautua siihen, että painosi ei putoa, vaikka tilavuutesi pienenee. Vanha totuus on nimittäin sellainen, että rasva painaa vähemmän kuin lihakset ja kuntosalilla sinun rasvasi muuttuu vähitellen lihaksiksi.
Mittanauha on oikein hyvä väline, jos haluat motivoida itseäsi kuntosalille.