Saavilla paskaa
22 Syyskuu, 2008 kirjoittaja oben |
Jos ei naamavärkkikään miellytä, niin ei miellytä moni muukaan asia. Lentoreittejä on ilmeisesti muutettu ja heräsin tänä aamuna tajunnan reväyttävään meteliin heti kuuden jälkeen. Lentokenttä on asunnostani pitkällä, mutta jos koneet kaartavat tiettyyn suuntaan, pääsen jakaman lentomelun ilon monen muun kanssa. Koneita nousi ja laski kolmen minuutin välein. Olin kuin odottava äiti laskemassa supistusten välejä sillä erotuksella, etten löytänyt harjoituksesta mitään positiivista. Veikkaan, että jylinä jatkuu ainakin muutaman viikon.
Kun äsken olin kotiovella, vastapäinen naapuri tempaisi ovensa auki ja kysyi, kuuluuko heiltä meteliä. Ei heiltä kuulu, se perkeleellinen pallojen pomputtelu kuuluu yläkerrastani, samoin kuin lasten kirkuminen aamuin ja illoin. Yläkertalaisilla on tapana heittää pentunsa rappukäytävään jäähylle ja siellä ne naskalit huutavat jonkun aikaa. Yleensä se loppuu samoihin aikoihin kun minun tärykalvoni puhkeavat. Avaan oven ja pamautan sen kiinni.
Vannoin naapurilleni, etten ole valittanut heistä; en ole valittanut yläkertalaisistakaan muuta kuin blogissani. Naapuri, siis se, joka muutti taloon vasta tänä vuonna, on saanut valituksia metelistä. Kuulemma heillä imuroidaan, mistä aiheutuu häiriötä oletettavasti alakerran asukeille. Naapuri sanoi imuroivansa kahden ja kolmen välillä päivällä. Minä en siis henkilökohtaisesti saanut mitään varoitusta, mutta jotenkin otin tuonkin turhan henkilökohtaisesti. Valitukset kun tulevat säännönmukaisesti vuokralaisille. Meiltä jos on kesän tai syksyn aikana kuulunut jotain, lupaan henkilökohtaisesti listiä valittajan.
Juttelin myös erään läheisen kanssa päivällä. Ei hänelläkään ollut mitään kivaa kerrottavaa, vaikkei asia kenellekään kuolemaksi olekaan.
Moi! Lentoliikenne on jaettu tasaisesti melkein kaikkien kaupunkilaisten kärsittäväksi juuri tuolla supistusväliaikataululla. Vain eteläisissä kaupunginosissa koneet ovat niillä kohdin jo niin korkealla, ettei melu siellä sanottavimmin häiritse. Meillä lentopiikki alkaa 20.30 maissa jokikinen ilta ja kestää ainakin pari tuntia. Brysselin alueen ympäristöviranomaisten sivuilta löytyy lisätietoa ja mm. valituslomake, jos sua oikein ottaa hermoon se lentomelu.
Myös muita rauhaa rakastavia ja toisia kunnioittavia naapureitasi häiritsevan oven paiskaamisen sijaan voisit kokeilla toisenlaista vaikuttamista yläkertalaisongelmaasi: mene kuntasi nettisivuille, klikkaa kohtaa “poliisi” tms. tai mene suoraan kuntasi poliisin sivuille. Sieltä löytyy oman kuntasi tai poliisipiirin järjestyssäännöt, missä ainakin meillä oli pykälä, missä kielletään yksityistalouksissa metelöinti sekä mm. moottorillisten laitteiden käyttö tiettyinä aikoina. Sain hiljattain siedettävän rauhan aikaiseksi omassa kämpässäni printtaamalla ao. järjestyssäännöt, jotka pudotin highlightattuina yläkertalaisten postilaatikkoon. Enää siellä ei aloiteta pyykinpesua klo 00.30, enkä ole enää myöskään herännyt tappeluun. Elefanttimaiset askeleet sen sijaan kuulen jatkuvasti, mutta se johtuu talon olemattomista lattiaäänieristeistä.
Koeta kestää!
Tehokkaampaa on pari-kolme kertaa vuodessa kalauttaa ovi kiinni. Sitäpaitsi missään tuskin kielletään suoraan pallojen pomputtelua omassa himassa tai lasten kirkumista, vielä vähemmän niiden heittämistä rappukäytävään huutamaan. Jollei sitä tajua ihan itse, sen tajuaa silloin, kun ovi pamahtaa kiinni.
Tohon moottorilaitteiden käyttöön se saattaisi tehota, kun täällä on jatkuvasti joku poraamassa jotain. Luulisi, että seinät on jo ihan emmentaalia, mutta kaikki on tapahtunut kuitenkin päivisin (viikonloppuisin) niin en viitsi siitä ulvahtaa.
Apua, mä rupesin heti miettimään minkäköhänlaista melua meistä lähtee, varsinkin kun tuon uhmaikäisen kanssa otetaan aina välillä yhteen.. En kyllä laita jäähylle porraskäytävään asti
Mutta talon mummoista ja papoista kuuluu kahdenlaisia ääniä, joihin omat korvani särähtävät, eli huutavat telkkarit iltaisin (kuulen oikeasti makuuhuoneessani mitä ohjelmaa yläkerrassa katsotaan) ja viikonloppusiivoukset juuri pojan iltapäiväunien aikaan. Huonekalujen vetäminen kovalla kivilattialla kaikuu yllättävän hyvin kerroksista toisiin!
Melukin on sellaista, että jos sitä ei kuulu säännöllisesti, sen kestää.
Ne huutavat telkkarit on aivan varmasti ärsyttäviä, koska melu on jokailtaista.