Ideahautomo
21 Syyskuu, 2008 kirjoittaja oben |
Minulla on seinällä muutamia Arabian vanhoja lautasia. Ideana tässä epämääräisessä keräyksessäni on ollut, että lautaset ovat siis Arabian ja niiden väritys on vihreä ja kaikki ovat erilaisia. Olen niitä ostellut kirpputoreilta ja osan saanut lahjaksi. En ole mikään oikeaoppinen keräilijä ja minulle on kelvannut kolhiintuneetkin talrikit. En ole myöskään ollut tarkka vuosiluvuista, vaan kiinnittänyt seinälle kaikki, mitkä määriltemään vihreä, erilainen ja Arabia on sopinut. Joskus olen tutkinut leimoista ikää ja yksi lautanen on ainakin varsin iäkäs.
Joskus vielä Suomessa asuessani muistan Hesarissa olleen koko etusivun peittäneen Arabian mainoksen, jossa oli lueteltuina aikajärjestyksessä kaikki leimat. Dokumentti löytyy myös Arabian museon sivustolta. Jos olisi mahdollista, haluaisin ostaa tuon dokumentin julisteena, ilman vieressä olevia selostuksia. Sitä vaan ei ole julisteena, mikä on harmi.
En tiedä, miten kiinnostuneita muut olisivat sellaisen hankkimaan, mutta uskoisin sen olevan hyvä myyntiartikkeli, vaikka A3-kokoisena. Kehystäisin sen ja laittaisin sen johonkin sopivaan paikkaan Luulisi, että se olisi myös hyvä myyntipaikkojen somiste. Mihin minä näitä ideoitani myisin?