Eilen tuli mieleeni, että pitäisi alkaa varata autoa joululomaa varten. Tarvitsen sitä ainakin viikoksi, jollen pidempään. Tällä kertaa tuskin viitsin kysellä isoilta vuokraamoilta, koska heidän vastauksensa ovat leväperäisiä ja hinta on joka tapauksessa ollut korkeampi kuin käyttämälläni vuokraamolla. Minä en edelleenkään tarvitse isoa autoa.
Kesällä ajelin Nissan Micralla kuten niin monena muuna vuonna aiemminkin. Se saa kelvata joulunakin, vaikka veljeni ristikin menopelini wokkipannuksi. Kieltämättä Micran ulkonäkö muistuttaa wokkipannua.
Lähden Suomeen jo ennen joulua ja ostan lahjat vasta sieltä. Ajattelin kaapata pojan mukaani mökille valmisteluja tekemään, tytär tulkoon sitten kun ehtii, jollei pääse meidän kanssa yhtä matkaa. Vävykistä en vielä tiedä, tuleeko hän kanssamme pyhiä viettämään, mukavaa olisi jos tulisi. Wolden otan ainakin seurakseni.
Uuden vuoden vastaanotosta minulla ei ole mitään suunnitelmia, mutta eiköhän sekin vielä järjesty. Siitä riippuu, pidänkö auton vain mökkikeikan ajan vaiko pidempään. Pitää miettiä.