Mainoskampanja
3 Syyskuu, 2008 kirjoittaja oben |
Silmäni kiinnittyivät taannoin busseissa olevaan mainokseen, jonka kuvassa oli kielletty ajosuunta –liikennemerkin keskellä tyylitellyt teinipojan kasvot. Yläpuolella julistettiin ”Ne t’interdis pas de réussir!” eli älä kiellä itseäsi onnistumasta. Tarkoituksena on houkutella mahdollisia koulupudokkaita pysymään koulussa ja jo keskeyttäneitä jatkamaan.
Jäin tuijottamaan vähän synkeän näköistä julistetta ja mielessäni mietin, mitä ajattelisin, jos olisin se, jolle kampanja on suunnattu. Minuun se vetoaisi. Yksinkertaisessa lauseessa kehotetaan onnistumiseen ja se korreloi 99 % koulunkäynnin kanssa. Koulunkäynti ei tietenkään aina takaa menestystä, mutta pudokkaana sen saavuttaminen on vielä vaikeampaa.
Lauseessa ainoa vetoomus kohdistuu mahdollisen pudokkaan itse tekemiin valintoihin; siihen kuinka hän omalla toiminnallaan päättää loppuelämästään. Siihenhän teinit usein vetoavat: kyllä minä tiedän mitä teen, minä päätän omasta elämästäni. Pudokas itse siis kieltää onnistumisensa. Lause ei saarnaa.
En tiedä, mitä kohderyhmä kampanjasta ajattelee, mutta minun mielestäni se on hyvä. Usein nuorille suunnattu valistus näyttää tätimäiseltä etusormen vispaamiselta ja kääntyy itseään vastaan. Minun on vaikea kuvitella, että tälle käy niin.
Tosi hyvä huomio! Täällä on usein yhteiskunnalliset kampanjat rakennettu juuri tuohon tapaan, esim. ympäristökampanjat. Sitä vastoin kaupalliset mainokset etenkin tv:ssä ovat yleensä toista ääripäätä, välillä jopa hävettävän huonoja.