Se kuuluisampi Hilma
24 Elokuu, 2008 kirjoittaja oben |
Lainasin vanhemmiltani kesällä jo pitkään himoamani kirjan, Jukka Rislakin kirjoittaman Latvian kohtalon vuodet – Krisjanis Berkisin ja Hilma Lehtosen tarina.
Hilma oli syntynyt Puistonmäessä, Hämeenlinnassa vanginvartijan tyttärenä ja isoäitini muisti hänet. Oli kaiketi joskus tavannutkin, vaikka mummu olikin Hilmaa melkoisesti nuorempi. Hämeenlinna oli 1900-luvun alussa iso varuskuntakaupunki ja sotilaita oli paljon suhteessa väestöön. Hilmakin rakastui tsaarin armeijassa palvelevaan latvialaiseen upseeriin. Mummun kertoman mukaan Hilma oli kaunis ja kirjassa olevat kuvat todistavat myös sen puolesta.
Monien vaiheiden kautta upseerista tuli mm. Latvian puolustusministeri ennen toista maailmansotaa. Rislakki väittää kirjassaan, että sotaministeri, mutta latvialainen lehtimies kertoi minulle jo keväällä, ettei maalla ole koskaan ollut sotaministeriä, puolustusministeri kylläkin. Vaikka tehtävät ovat samat, tittelissä on suuri ero. Hilmasta tuli Latvian ensimmäinen nainen, koska presidentillä ei ollut puolisoa ja sen aikaisessa protokollassa hänen miehensä laskettiin toiseksi. Yhdessä miehensä kanssa hän osallistui mm. Englannin Yrjö VI:n kruunajaisiin Lontoossa vuonna 1936.
Kirja kertoo paljonkin ensimmäisen maailmansodan taistelutannerten liikkeistä Baltiassa ja siitä syvästä epäluulosta, mikä balteilla oli sekä Venäjää että Saksaa kohtaan. Olen luvuissani edennyt vasta toisen maailmansodan alkuvaiheeseen ja Latvia on vielä muutaman päivän vapaa ennen Neuvostoliiton vuosikymmeniä kestävää miehitystä. Hilman tarinan tunnen jo Puistomäen ajoilta. Mummu siitä joskus kertoili, oli Hilmalla siksi paljon erikoislaatuinen elämäntarina.
Kun miehitys tapahtui, Berkisin perhe vangittiin ja vietiin kuulusteluihin. Hilma ja Krisjanis eivät koskaan enää tavanneet ja heidän tuolloin noin nelikymppinen poikansakin tapettiin. Krisjanis teloitettiin ja Hilma joutui Siperiaan. Jollain keinoin hänen onnistui saapua Suomeen 50-luvulla, köyhänä ja raihnaisena. Hänellä ei enää ollut Suomen kansalaisuuttakaan. Hän pääsi Hämeenlinnassa vanhainkotiin ja ryhtyi anomaan uudelleen kansalaisuutta. 74. syntymäpäivänään hän sai kirjeen, jossa ilmoitettiin, että anomus oli hyväksytty. Hilma sai hetken kuluttua aivoinfarktin ja hänet siirrettiin vuodeosastolle, jossa hän kuukauden kuluttua kuoli.
Perin jännittäviä ovat hämeenlinnalaisten Hilmojen elämät. Aiemminhan kerroin tästä. Ajattelkaapa äiti ja isä, jos olisittekin laittaneet minulle nimeksi Hilma!