Uskonnollista kasvatusta
22 Elokuu, 2008 kirjoittaja oben |
Minulla on neljä kummipoikaa. Että pitääkin kaikkien olla poikia; en pääse koskaan ostamaan prinsessamekkoja. Yleensä kesälomalla heitä tapaa. Rakkain näistä kummipojista on tietenkin veljenpoika Totti.
Kun Totti syntyi, lupasin, että vien hänet Parisiin kun hän täyttää kymmenen. Ensi keväänä lupaus on lunastettava. Olen miettinyt ohjelman valmiiksi ja lomalla oli aikaa jutella Totin kanssa asiasta.
Ensiksi hän lentää tänne, päivä on todennäköisesti keskiviikko. Torstaiaamuna lähdemme junalla Pariisiin, se on jo yksi seikkailu: TGV. Pariisissa on tietenkin pakko mennä Eifel-torniin ja katakombeihin. Jos jonot sallivat, käymme myös katsomassa Mona-Lisaa, jota ranskalaiset kutsuvat la Jocondeksi. Yllättävää kyllä, mutta harva ranskalainen tuntee maalauksen nimellä Mona-Lisa. Mikäli vielä aikaa jää ja Notre Dame osuu matkan varrelle, käymme sielläkin.
Totin äiti, kälyni, on kokki. Tästä syystä Totti tuntee paljon ruokalajeja ja osaa käyttäytyä pöydässä. Hänet on ilo viedä myös illalla syömään. Menemme La Procopeen, josta olen myös kertonut sivuillani. Annoin Totille etukäteistehtävän: hänen täytyy opiskella jotain Ranskan vallankumouksesta ennen matkaa, minkä hän on jo aloittanut. Kotona heillä on Olipa kerran ihminen –sarja DVD:llä ja Totti on reippaana poikana jo katsonut sen jakson, jossa asiasta kerrotaan.
Perjantaipäivä on varattu Disneylandille, kuten seuraava yökin. Lauantaina palaamme Brysseliin ja ohjelmassa ei sitten olekaan mitään erikoista. Sunnuntaina Totti lähtee kotiin.
Täti ainakin yrittää lunastaa lupauksensa.
Ihanaa! Ensinnäkin, minullakin on vain kummiPOIKIA ja 3kpl. Kun aikoinaan ajattelin lasten nimiä, halusin pojalleni nimeksi TOTTI! Niin ihana nimi ja kiva sanoa, mutta lasten isä oli sitten eri mieltä….
Pariisiin olen luvannut viedä lapseni ja nimenomaan näyttää ne katakombit, iiik, olen kaksi kertaa siellä “möyrinyt”… Meillä vaan saa säästää ja säästää, kun tällä kokoonpanolla se ei niin vaan onnaa:(
Muista raportoida reissu!!!
Täytyy kyllä tunnustaa, että Totin oikea nimi ei ole Totti, vaikkakin oikea nimi on sinne päin.
Reissuun on vielä aikaa, jos yhä kirjoitan blogia, niin varmasti raportoin.
Lentomatkat on kalliita. Ja Pariissa yöpyminenkin on melko kallista eikä lasten kanssa viitsi ihan huonoon hotelliinkaan mennä, koska niissä tuppaa olemaan häirikköjä.
Hei hienoa, Pariisiin ! Tietääkseni on ainakin suunnitteilla jonkinlainen lipunvaraussysteemi Eiffel-torniin, jossa on aivan kamalat jonot. Kuulin puhuttavan ns ajanvarauksesta, mutten ole varma koska sitä suunniteltiin. Louvreen ainakin voi moisen varata, Fnac-levykaupan tms kautta.
Hauska jo suunnitellakin moista !
Pitääkin ottaa selvää ennen kuin lähtee, eli kiitti vinkistä. Ne jonot on tosiaan mahdottomat.