RSS
Merkinnät
Kommentit

Arkisto päivälle 7 Elokuu, 2008

Liikennekulttuurista

Pääkaupunkiseudulle on tullut lukuisia uusia liikenneympyröitä ennen niin kimurantteihin risteyksiin ja liikenne sujuu niissä paljon juohevammin kuin ennen. Selvää edistystä siis. Brittikulttuurin ratkaisu on omaksuttu Suomessa kuten muuallakin Euroopassa ja todennäköisesti pahat kolarit ovat vähentyneet.
Tein kuitenkin ajaessani sellaisen havainnon, etteivät kompatrioottini osanneet käyttää liikenneympyröissä vilkkua. Käsittääkseni sääntö on niin, että kun ympyrään ajetaan, vilkkua ei […]

Lue koko merkintä »

Etelä-Suomen kierros

Lähdin sunnuntai-iltana mökiltä kohti Helsinkiä ja yövyin tyttären luona. Maanantaina edessä oli teinin asioiden hoitamista yhdessä pojan kanssa. Ensiksi menimme hankkimaan hänelle uutta passia ja henkilökorttia. Edellinen passi meni vanhaksi jo yli kaksi vuotta sitten ja teini on tähän saakka kulkenut belgialaisen henkilökorttinsa turvin. Hyvin on toiminut, mutta oli aika hankkia uusi. Ei ollut halpaa […]

Lue koko merkintä »