tuokioita elämästäni

Ehdin kaiken hulinankin keskellä katsella kotimaisia elokuvia mökillä. Rakastamastani Tauno Palosta en tosin nähnyt kuin vilauksen Hilja maitotytössä, mutta Tulion elokuvat olivat mielenkiintoista katseltavaa.

Olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota ohjaajiin ja käsikirjoittajiin ja hämmästyksekseni luin, että Regina Linnanheimo on käsikirjoittanut elokuvia. En ole erityisemmin ihastunut hänen näyttelijäntyöhönsä, mutta käsikirjoittajana hän on selvästi erilainen kuin muut. Eilen tullut ”olet mennyt minun vereeni” oli 50-lukulaiseksi elokuvaksi harvinaisen vakava aiheeltaan käsitellen naisen alkoholismia. Hieman minua kyllä huvitti näyttelijävalinnat ja se, kuinka ilmeiseksi oli hyvikset ja pahikset tehty. Tumma Rauha Rentola houkutteli ystävättärensä, vaalean Linnanheimon kapakkaan ja sille tielle hän jäi. Harvinaisessa miespuolisen hyviksen roolissa taas oli vaalea Åke Lindman ja miespahis oli tuntemattomampi, mutta tietenkin tumma Ami Runnas.

Käsikirjoittajien aatelia on Mika Waltari. Hänen Rakasta lurjustaan en muistaakseni ollut koskaan aiemmin nähnyt. Hyvää sanailua ja kaksimielistä huumoria, jopa homoviittauksia, mikä on sinänsä jännittävää kun ottaa aikakauden huomioon.

Pieni luutatyttö tarjosi hyviä kuvia vanhasta Helsingistä. Vaikka olen nähnyt elokuvan useaan otteeseen, en muistanut niitä monia minuutteja, joissa kaupunkia näytetään. Täällä mökillä en pääse tarkistamaan, onko luutatyttö mainittu kirjassa ”Asuuko neiti Töölössä?”, mutta jollei, niin ihmettelen miksi. Luutatytössäkin oli käsitelty häveliäästi pedofiliaa.

Enpä tiedä yhtään amerikkalaista elokuvaa 50-luvulta, jossa olisi näin suorasti tartuttu homouteen tai pedofiliaan. Suomalaiset olivat jo silloin edistyksellisiä.

Pieni jälkikirjoitus: Tämänpäiväiseen Tulioon (Rikollinen nainen) oli musiikin säveltänyt Tauno Marttinen, Hämeenlinnan poika, joka Aino Kurki-Suonion kanssa istui pelottelemassa pieniä pianisteja tutkintopäivinä musiikkiopistossa.