Kylän kaupat
2 Elokuu, 2008 kirjoittaja oben |
Ihanan pitkät unet takana. Heräsin ensimmäisen kerran, kun karvainen kesämieheni kolisteli ikkunan takana ja halusi aamiaista. Hän ei kuitenkaan välittänyt unisesta seurastani ruokakupillista kauempaa, vaan lähti takaisin rantapöheikköön. Itse kääriydyin vielä vällyihin ja nukuin yli kahdeksaan. Tein aamiaistarjottimen ja nautin maitokahvista terassilla viileässä tuulessa. Syksyn tulon haistaa jo, vaikka elokuu on vasta alussa.
Se tästä aamusta, minun piti itse asiassa kertoa kylän kaupoista, joilla kaikilla on joku kirjaintunnus. Aiempina vuosina olen käyttänyt S-markettia, koska siellä on ollut hyvä valikoima. Kylillä on myös K-kauppa, mutta se on jotenkin masentava ilmestys. Viime vuonna Eurosparin tilalle ilmestyi M-kauppa, nykyinen suosikkini, josta saa lähes kaiken tarvitsemansa, lukuun ottamatta parmesaania ja mascarponea. Ensimmäistä löytyy S-marketista ja jälkimmäistä yllättäen K-kaupasta. A-kaupasta saa vain nestemäisiä tuotteita, mutta sinne voi palauttaa myös mistä tahansa ostamansa tyhjät pullot.
Joka kerta kun käyn kylillä kaupoissa, kierrän ne kaikki, A-kauppa voi joskus jäädä väliin. Paikallisiin tapoihin kuuluu se, että jos siirtyy kaupasta toiseen, se tehdään autolla. Itse yleensä kävelen välimatkat, jotka eivät toden totta ole pitkiä. Siinä on paikallisilla ja kaupunkilaisilla selvä ero. Täällä kun saa parkkipaikan jonottamatta suoraan oven edestä.