RSS
Merkinnät
Kommentit

Arkisto kuukaudelta Elokuu, 2008

Kesä jatkuu sittenkin

Eilisiltainen ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, ettei jopa liikaa. Söin alkupalaksi carpaccion, joka ei ollut väriltään aivan sitä, mitä sen pitäisi olla, mutta maku oli hyvä. Carpaccion synnystä olen muuten kuullut kaksi erilaista tarinaa, joista googlettamalla toinen on toista kuuluisampi; nimittäin se, että Venetzian Harry’s Barissa ruokalaji olisi ensi kertaa nähnyt päivänvalon. Toinen, [...]

Lue koko merkintä »

Lauantai

Lievän kankkusen voimalla lähdin kaupungille pakollisia ostoksia tekemään. Ostin kahdet liivit ja törsäsin kalliimmanpuoleisiin salihousuihin. Ennen hankintoja krapulainen kehoni huusi rasvaista ruokaa ja tunsin kuinka jalkani ohjautuivat kohti Mäkkäriä.
Meitä on siunattu tänään kesäpäivällä lämpömittarin kivutessa reilusti kahdenkympin yli ja farkkutakki oli ehdottomasti liikaa. Niinpä en viihtynytkään ihmisvilinässä kauaa, vaan koukkasin ruokakaupan kautta kotiin.
Menomatkalla hyppäsin ratikan [...]

Lue koko merkintä »

Hinkinkannattimet

Tämän päivän olen budjetoinut ostoksille. Hankintalistalla on uudet hinkinkannattimet. Kävin viikolla läpi alusvaateosaston ja totesin, ettei minulla ole urheiluliivejä. Personal trainerkin on ottanut yhteyttä jo kahdesti ja minulla on hänen kanssaan treffit tiistaina töiden jälkeen, niin että asia on vähän pakko hoitaa tänään.
Muutoinkin tänään on pikku pakko hoitaa keskeneräisiä asioita. Viikolla niiden hoitaminen on niin [...]

Lue koko merkintä »

Tohtori M’Wbana

Uskomaton määrä roskaa putoaa postilaatikkoon, siis ihan siihen perinteiseen eikä sähköpostiin.
Minulla ei ole ”ei mainoksia”-lappua luukulla, koska haluan silloin tällöin saada joidenkin liikkeiden ilmaisjakelut. Täällä täytyy pakosti liikkua pieniä tummia poikia jakelemassa erinäisten noitatohtoreiden mainoslappuja, koska niitä on postilaatikossa lähes päivittäin.
Afrikkalaisilta kuulostavat nimet, usein vielä kuvan kanssa höystettynä, lupaavat selvittää onnettomat rakkaudet, auttavat ulos raha-ahdingosta [...]

Lue koko merkintä »

Älä kerro äidille

Veljelleni on aina sattunut ja tapahtunut, ihan pennusta alkaen. Muistan kevättalven, kun veljellä oli toista kuukautta silmä mustana. Ensin toinen, johon pelin tuoksinassa osui lätkämaila ja kun väri oli juuri ja juuri haalistunut, veli sai toiseen silmään laatikon. Yhdennäköisyys Karhukoplaan oli yllättävä.
Ikä ei ole harventanut tapaturma-alttiin veljeni toilauksia. Tänä vuonna kesälomille jäädessä äiti oli ohjeistanut [...]

Lue koko merkintä »

Hieno homma!

Tytär suoritti tänään inssin ja sai ajoluvan. Jännitin hänen puolestaan lounastauolla enkä uskaltanut kysyä mitään. Pian sainkin iloisen puhelun. Onnea pimulle!

Lue koko merkintä »

Kuntosalikäynti

Yllättävästi meille molemmille, minulle ja Ruusulle, sopi eilen lounastauolla lähteä kuntosalille. Ruusu sai tuomastaan uudesta jäsenestä yhden ilmaisen kuukauden ja minä köyhdyin aloitusmaksun verran. Kuukausittain joudun pulittamaan vajaa seitsemänkymppiä tästä hikoilusta; työnantajani osallistuu kymmenellä prosentilla rehkimiseeni ilmeisesti siinä toivossa, että työpanokseni kasvaisi.
Pääsin katsomaan oppaan kanssa kaikkia saleja, joissa näytti olevan meneillään jos jonkinlaista vemputusta. Erityisesti [...]

Lue koko merkintä »

Isoveli

Iltapäivälehdistä olen saanut lukea, kuinka BB taas alkaa Suomessa. Minun käsityskykyyni ei mahdu, mitä mielenkiintoista ohjelmassa voi olla.
Koko ideakin on auttamattoman vanha: joskus kymmenen vuotta sitten töissä kohkailtiin saksalaisen kanavan BB-talon asukeista ja silloin katsoin yhden jakson. Mitään mielenkiintoista en siitä löytänyt enkä sen koommin ole ohjelmaa kaivannut. Ihmettelin vain, kuka sitä jaksaa seurata.
Kun aikoinaan [...]

Lue koko merkintä »

Kohtuus kaikessa?

Miksi ihminen ei osaa pysyä kohtuudessa? Miksi aina pitää suuttua raivoon saakka, polttaa hihansa ja alkaa ärhennellä? Miksi ei pysty syömään vain vähän, vaan kitaansa pitää tunkea kokonainen suklaalevy? Mikä aivotoiminnan häiriö estää suorittamasta yhtä projektia loppuun ennen kuin syöksyy uuden kimppuun? Miksi en voi lukea vain yhtä kirjaa kerrallaan?
Koska nykyään iltojani ei enää rytmitä [...]

Lue koko merkintä »

Puhutteluista

Opetetaanko Suomessa jossain amerikkalaistyylistä puhuttelua ihmisille? Siis sellaista, että kun puhutaan, niin toistetaan vastapuolen nimeä. Olen ollut havaitsevinani tällaista. Varsinkin myyntitehtävissä olevat ihmiset harrastavat sitä, toinen joukkio on lahkolaiset.
- Kuule, Inkeri, tämä on erittäin hyvä kone. Tiedätkö, Inkeri, että tämän on myös VTT testannut.
- Inkeri, oletko ajatellut, miten voisit hyödyntää myös tätä ominaisuutta?
- Jumala on [...]

Lue koko merkintä »

Seuraava »