Kesää pitää
30 Heinäkuu, 2008 kirjoittaja oben |
En ole päivittänyt blogiani siitä yksinkertaisesta syystä, ettei ole ollut aikaa. Olen tapaillut hyviä ystäviä, saunonut, maannut auringossa ja nauttinut. Palailen varmasti kesän tapahtumiin ja ystävien kanssa käymiini keskusteluihin syksyn aikana. Yhden postauksen aikana ei kaikkea pysty kertomaan, siksi paljon tässä on tapahtumaa ollut. Saatan myös lisäillä joitain kuvia, minkä tämän yhteyden hitaus tällä hetkelä estää.
Kimmelille jo kerroin puhelimessa, että päivittämisen puute on suoraa seurausta siitä, että minulla on ollut hauskaa. Lähden mökiltä viimeistään maanantaiaamuna kohti Helsinkiä hoitamaan yhdessä teinin kanssa hänen asioitaan ja sen jälkeen poikkean Hämeenlinnassa vanhempiani tapaamassa. Aion tulla vielä loppuviikosta takaisin tänne kesäparatiisiini ja siivota loman jäljet.
Eilen kävin Savonlinnassa ja voitteko kuvitella, että kävellessäni Kasinon pihalle eräs entinen kollega Luxemburgin ajoilta oli purkamassa tavaroitaan autosta. Vaihdoimme kuulumiset. Miten voi olla niin, että aina kun työnnän nokkani piilopaikastani, tapaan jonkun tutun sattumalta?

Maailma on niin pieni… Minä näin eilen Ateneumissa ex-miesystäväni, jonka olin edellisenä iltana nähnyt jo kesäteatterissa! Luulin näkeväni harhoja…mutta tosi se oli.