Mutkia matkassa
1 Heinäkuu, 2008 kirjoittaja oben |
Pojan siirtyminen isänsä luo ei sittenkään suju niin kuin alun perin oli ajateltu. Kun ihmisellä ei ole vastuuta edes omasta elämästään, niin tuskin sellaiselle voi sälyttää vastuuta jälkikasvustaankaan. Jälleen kerran paluu alkupisteeseen, syihin, joiden vuoksi aikoinaan otin lapset kainaloon ja lähdin. Tämä ei varmasti ole maailmanloppu, vaikka pieneltä sellaiselta se tietenkin akuuttina tuntuu. Uskon, että voitan tämän esteen.
Töissä sen sijaan Herra Tohtori jatkaa valitsemallaan tiellä eikä anna kommenttejaan määräaikaan mennessä. Sattumalta tapasin erään ex-kollegan bussipysäkillä illalla ja jostain mutkien kautta tulimme puhuneeksi tästä. Sain ex-kollegalta tiedoksi lempinimen Herra Tohtori – ja syytkin siihen. Lohduttavaa, etten ole ainoa, joka on sitä mieltä, että Herra Tohtori on varmasti arrogantein ihminen, jota maa päällään kantaa. Tämän kertoja on itsekin tohtori. Odotan mielenkiinnolla, mitä päivä tuo tullessaan.
Vain hyvä käytös esti minua tuomasta julki ajatuksiani, kun luin Herra Tohtorin sähköpostiviestin, jossa hän tyynen rauhallisesti pesi kätensä kaikista viivytyksistä ja sälytti ne pomon niskaan. Vahinko vain, että kaikki osapuolet tietävät, missä mennään. Suivaannuin kuitenkin siksi paljon, että päätin ottaa ensimmäisen askeleen kohti erilaista tulevaisuutta ja lähetin työpaikkahakemuksen matkaan.
Ne miehet! *pyörittelee silmiään*
Tuo sinun työkaverisi on kyllä etevä … hmm, mitenkähän ilmaisisin sen kauniisti… elämänvalheessaan. Hän ilmeisesti uskoo omiin selityksiinsä vakaasti.
Toivottavasti poikasi asiat järjestyvät.