Hullulla on halvat huvit, pähkähullulla ilmaiset.
Moneen entiseen työpaikkaani on tullut Virallinen Lehti ja olen sitä aikoinani tutkinut paljonkin ihan työn puolesta. Jo tuolloin hupinani oli nuuskia ihmisten sukunimien muutoksia, haasteita ja muista tässä lehdessä ilmoitettavia asioita. Kerran on nimenikin siellä esiintynyt, kun kuoletin osakekirjan.
Joku aika sitten huomasin, että lehti ilmestyy myös pdf-versiona nettiin ja sitä voi viiveellä lukea ilmaiseksi. Niinpä tekemisen puutteessa (tai tekemisiä vältellen) vietin iltaani tonkimassa näitä virallisia ilmoituksia. Havaitsinpa eräässä vuoden 2001 numerossa Joensuusta kotoisin olevan Tiina-Rakel Johanna Koposen sukunimenmuutoksen. Hänen uudeksi sukunimekseen on tuolloin tullut Liekki. Lieneekö se julkkis?
En enää muista lehden nimeä, mutta mä olen lukenut ja hihitellyt julkaisua, jossa julkaistaan myönnetyt patentit.
Et usko, miten monelle matkaviestimellekin tässä maassa on myönnetty patentti. Yhteen aikaan lehdessä oli Nokian matkaviestimille myönnettyjä patentteja sivukaupalla.