Puolikuu vs. risti
26 Kesäkuu, 2008 kirjoittaja oben |
Olin illalla brittibaarissa muistamatta illan tärkeää jalkapallo-ottelua. Väkeä alkoi kerääntyä tuvan täydeltä, kunnes Ruusun kanssa totesimme, että ilmeisesti täälläkin seurataan yhä matseja.
Kun Turkki teki ensimmäisen maalin, baari räjähti. Olin yllättynyt reaktiosta, sillä yhtäkään viiksivallua en näköpiirissäni havainnut. Seuraavan maalin osuessa olin tietenkin naistenhuoneessa ja kuulin vain vaimean huudon, jota en edes rekisteröinyt maaliksi. Olin täysin yllättynyt pelitilanteesta saapuessani takaisin tuolilleni (1-1).
Emme kuitenkaan olleet kiinnostuneet sen paremmin pelistä kuin sen lopputuloksestakaan, joten lähdimme ajoissa Ruusun kanssa kotiin. Television ja skypen avattuani totesin Saksan voittaneen ja olin enemmän kuin tyytyväinen.
Minä en tunne sympatiaa Turkkia kohtaan, ja jos se jotain loukkaa, niin valitan. Minä valitsen kannattamani joukkueet periaatteella, että mitä lähempänä minua henkisesti, sitä enemmän kannatan. Sillä periaatteella kannatan tietenkin Suomea ensisijaisesti. Jos Suomi ei pelaa, tunnen enemmän yhteenkuuluvaisuutta ruotsalaisten kanssa, vaikka he pelaisivat Venäjää vastaan ja olen useasti ihmetellyt sitä, miten niin monet maanmieheni kannattavat Venäjää, jos vastassa on Ruotsi. No, heillä on syynsä, minun syyni on edellä mainittu.
Vastaavasti jos Italia pelaa Brasiliaa vastaan, olen Italian puolella. Italialaiset ovat kuitenkin eurooppalaisia ja lähempänä omaa itseäni kuin Brasilia. Ainoa ottelu, jossa en osaa valita puoltani, on Kanada - Venäjä.
Kun viime perjantaina olin kaupungilla ja turkkilaiset juhlivat lippuineen, minä koin tilanteen vastenmieliseksi. Puolikuu maan lipussa edustaa minulle arvoja, joita en kannata. Bussimatkalla eilen illalla pohdin asiaa ja tyhmyydekseni tajusin, että omassa lipussani on risti. Yhtälailla se edustaa toiselle uskontokunnalle samanlaista vastenmielisyyttä kuin minulle puolikuu. No can do – minä olen kuitenkin kasvanut kristillisiin arvoihin ja aion edelleen jatkaa tällä blondin logiikalla.
Tulipa vain mieleeni tuosta otsikosta, puolikuu VS. risti. Punainen puolikuu ja Punainen risti.. Nuo järjestöt osaavat toimia yhdessä käsikädessä ilman erillistä vastakkainasettelua.
Minä kannatan aina altavastaajaa, eli sitä joukkuetta joka todennäköisemmin häviää. Siksipä minä olen aina Suomen puolella jalkapallossa..
x)