Miehet ostamassa lahjoja
8 Kesäkuu, 2008 kirjoittaja oben |
Kerran jos toisenkin olemme kavereiden kanssa jutelleet miesten ostamista lahjoista. Toisen makua on niin vaikea tuntea ja vaikka sen luulisi tuntevansa, henkilökohtaisen lahjan hankkiminen on aina vaikeata.
Eräs entinen työkaverini valitti joka jouluista ja –syntymäpäiväistä ongelmaansa. Mies halusi aina ostaa hänelle korun ja joka kerta se oli vääränlainen. S tuli töihin pettyneenä ja näytti saamaansa rannekorua – Katsokaa ny, eihän tämä ole ollenkaan minun tyyliseni! Kuitenkin miehellä oli pukeutumisessa ja muissa asioissa hyvä maku. Vaimonsa makua hän ei koskaan tuntenut – minäkään en olisi S:lle ostanut mustaa helmeä.
Äitini ratkaisi asian tavallaan: hän kertoi minulle mitä haluaa ja minä neuvoin sitten isää, tai äiti kertoi valmiiksi kauppaan, mitä haluaa ja ystävällinen kaupantäti ohjasi isää valitsemaan oikean. Vahinkojakin sattui: kerran äiti halusi korurasian. Isä osti ja äiti vinkui kaksi viikkoa saaneensa ruumisarkun. Siinä samaisessa arkussa ne äidin korut vieläkin ovat, vaikka lahjasta on jo yli kolmekymmentä vuotta aikaa.
Lasteni isäkin harrasti korulahjoja. Siinä suhteessa minun on myönnettävä, ettei hän koskaan astunut harhaan. Hän valitsi klassisia koruja ja minä olin tyytyväinen. Hänen ensimmäinen lahjansa oli Sarpanevan teräslautanen, joka koristaa edelleen olohuonettani. Eräs joulu sain tuhottoman tyylikkään ruskean kirjekuorilaukun ja kerran hän vain töistä tullessaan oli ostanut joltain kaupustelijalta persikanvärisen puuvillapuseron, hyvä väri ja oikea koko.
Loppukevennyksenä kerrottakoon perhetarina. Vanhempani viettivät kymmenvuotishääpäiväänsä ja sen kunniaksi he olivat kutsuneet tuttavapariskunnan ensin kotiin drinkeille tarkoituksena lähteä Aulangolle syömään. Äiti oli paasannut puoli vuotta etukäteen, että hän haluaisi bismarck-kaulaketjun lahjaksi. Isä toi kukkia. Tuttavat saapuivat. Joku kysyi, mitä äiti oli saanut lahjaksi. Katastrofi tiivistyi suuriksi kyyneleiksi ja yltyi vuolaaksi itkuksi: - Kukkia! Ei mitään muuta kuin kymmenen ruusua! Vaikka minä olen koko ajan sanonut, että olisin halunnut bismarck-ketjun.
Syömään lähtemisestä oli melkein luovuttava, koska äidin meikit olivat levinneet ja hauska tunnelma tipoteissään. Silloin isä kaiveli taskujaan ja veti esille sen ketjun. – Aikomuksenani oli kynttiläillallisella kiinnittää tää sun kaulaan, mutta syytä sitten itseäsi, kun ei ole mitään romantiikkaa. Tää on annettava nyt, muuten mistään ei tule mitään.
Voi ei, ihana loppukevennys!!!
Minun exäni on myös hyvä tapaus. Kun hän oli jättänyt meidät, niin ekana jouluna sain häneltä joululahjaksi paistinpannun ja puisen lastan. Miksi näin, niin olin meidän erotessa antanut hänelle parhaimman paistinpannun. Puulasta oli sen takia niin kiva, koska hän itse tykkää vain muovisista, mutta tiesin minun pitävän puisista. Itkin kun sen paketin avasin, koska tiesin, miten ajatuksella se oli hankittu.
Meillä isäntä toisinaan yllättää todella positiivisesti ja toisinaan taas olen vain tyytyväinen että muisti. Hän tuntee makuni joskus niin nappitarkasti, eräänä jouluna sain lahjaksi lumentyöntimen, TÄYDELLINEN! Vaikka töissä olivat naiset varoitelleet. Viime äitienpäivänä mies yritti kaikkensa että päivä olisi ollut edes jotenkin iloinen, sain puutarhatalikon (erittäin toivottu ja tarpeellinen > taas just sopiva) ja kasvohoitolahjakortin, joka oli erittäin yllättävä ja piristävä vaikken tälläistä osannut odottaa tai edes toivoa.
Jos mies ei tuo juuri sellaista mitä toivoisin, niin olen silti iloinen että hän muistaa ja haluaa antaa jotain lahjaksi. Jos joku antaa jotain lahjaksi, niin ei sitä kannata moittia, saattaapi kadota halu lahjoa..