Hannu Hanhi
26 Toukokuu, 2008 kirjoittaja oben |
Veljeni kutsuu minua välistä Hannu Hanheksi, koska olen toisinaan hyvin onnekas. Totta on, että minulla on ollut elämäni aikana onnea arpajaisissa ja visailuissa. Kahdeksanvuotiaana voitin erään liikkeen arpajaisissa oman kannattavan kasettisoittimen ja vuotta myöhemmin sotainvalidien arpajaisista matkatelevision. Pitkään valitsin raha-arvat äidin työpaikan porukalle. Minulla oli magic touch.
Oma kasettisoitin ja oma televisio ei ollut itsestään selviä asioita 70-luvun lapselle. Vähänkö olin ylpeä!
Myöhemmin, veljeni yllytyksestä, osallistuin Megavisaan. Voitin kaiken, mitä voitettavissa oli.
Koko ikäni ihan pienestä alkaen olen löytänyt neliapiloita. Sen voi kuka tahansa todistaa. Kävelen nurmikolla ja pongaan neliapilan usein niitä edes sen paremmin etsimättä. Olin juuri kertonut Tanelle ja Ruusulle tästä ”kyvystäni”, kun löysin kolme neliapilaa peräjälkeen. Tilanteen kruunasi vielä pian nelkkareiden jälkeen löytämäni kuusapila.
Se lottovoitto vain antaa vielä odottaa itseään.
Olen vain kerran elämässäni törmännyt mutaatioapilaan, silloinkin oli kyse viisilehtisestä eikä onnea tuovasta nelilehtisestä. Mielummin minä toki lottovoiton ottaisin kuin virheellisesti kasvaneen apilan. Mutta taitaa meikäläisen lottovoitot olla vaan sitä suruniskemiä ja epäonnen kertymiä.
Miten se menikään, onni yksillä - mitäs niillä toisilla?
Kesä on kaikilla!
Niin, ja joillain onni on korvien välissä:)))
Mun äidin mies oli samanlainen, voitti joka ikisissä arpajaisissa jotain. Ja lotossakin lähes joka viikko.
Muistuta mua, mikä oli Megavisa? Ja mitä siinä oli “kaikki mitä voitettavissa oli”?
Se oli se, missä oli Jukka-Pekka Palo!