Useasti, kun seurueessa istutaan iltaa, joku aina tilaa kierroksen kaikille. Vuoro osuu sitten omalle kohdalle kerran tai kaksi illassa – jos retkue on iso. Parin kolmen hengen illanvietossa tietenkin useammin.
Pöydässä ihmiset vaihtuvat, yksi lähtee, toinen tulee ja moni liittyy rinkiin. Toisinaan arpa tipahtaa useammin omalle kohdalle, toisinaan taas illasta selviää kympillä. Se on elämää ja hautaan mennessä tilit ehtivät tasoittua moneen kertaan.
Sitten on yksi ihmislaji, joka säännönmukaisesti liittyy joukon jatkoksi ja kun oma vuoro tulee kohdalle, tämä lajityyppi lähtee kotiin, harrastuksen pariin tai saa juuri sellaisen tekstiviestin, että nyt on poistuttava. Syy on se, ettei vain joudu maksajan rooliin.
Olen jo muutaman vuoden seurannut erään henkilön käytöstä ja kaava on aina sama. Hän ei koskaan tule baariin ensimmäisenä, hän liittyy valmiiseen porukkaan. Ensin hän norkoilee pöydän vieressä ja juttelee ikään kuin jatkaisi matkaansa, mutta sitten joku tokaisee hänelle, että ota palli allesi ja istu. Häntä ei tarvitse houkutella kauaa.
Sitten kun ensimmäisen lasi on tyhjä ja hän tilaa, pummimme katselee poispäin eikä sano mitään. Parhaimmassa tapauksessa hän alkaa tehdä lähtöä. Hän tietää, että tilaaja kysyy kohta, että otatko lasillisen. Pummi estelee kuin teinityttö ensimmäistä pusuaan ja sanoo olevansa lähdössä, mutta myöntyy kuitenkin ottamaan sen yhden lasillisen.
Pummi juo hitaasti ensimmäistä lasillistaan, mutta hän on onnistunut jo tehtävässään. Kohta tulee seurueeseen uusi jäsen, joka tilaa kierroksen. Hänhän ei tiedä, ettei pummi ole maksanut vielä mitään. Näin jatkuu, eikä pummilla olekaan enää kiire kotiin. Vaikka hänen lasinsa tyhjenee, hän vain pyörittää sitä kädessään eikä tee aloitetta uuteen kierrokseen. Hän katselee taivaan lintuja.
Minä tunnen tällaisen ihmisen. Olen joskus erehtynyt tarjoamaan hänelle lasillisen. Nykyään en enää koskaan. Jätän kylmästi kysymättä häneltä, jos tilaan uutta. Olenkin keskittynyt tarkkailemaan hänen toimiaan – en toki jää tuijottamaan suoraa, mutta huomioni kääntyy aina hänen lasiinsa baarissa, ja siihen, miten hän sen täyttää. Olen myös nähnyt, kuinka hän eräässä seurueessa istui ainakin kaksi tuntia ilman juotavaa. En ehkä sittenkään ole ainoa, joka on pannut tämän asian merkille.
