tuokioita elämästäni

Tane kutsui viikonlopuksi Arloniin euroviisuvalvojaisiin ja tarjosi teinille täkynä nurmikonleikkuuprojektia. Poika ei aluksi ollut kovin suostuvainen, mutta kun käänsin asian niin, että ajattelee sitä puolta, että äidin matkassa omaa rahaa ei kulu senttiäkään ja vielä tarjoutuu tilaisuus ansaita, niin suunta oli selvä. Tarkoitus on lähteä lauantaiaamupäivällä ja viipyä sunnuntaihin saakka.

Meillä on melko vilkas sosiaalinen elämä noin ylipäänsä. Jos jonain viikonloppuna ei ole ohjelmaa, se on lähinnä oma valinta. Baareiluakin harrastan ihan kiitettävästi. Minulla on riittävästi ystäviä, kavereita ja tuttuja, joiden kanssa aika ei tule tylsäksi. Tähän yhtälöön olisi vaikea sovittaa puolisoa.

Tanen kutsu sai ajattelemaan sitä yhtälöä. Ainoa, jolta jouduin hieman kysymään mielipidettä, oli tietenkin poika. Haluan ottaa hänet mukaan, kosken halua jättää nuorta miestä yksin kotiin. Mitään ongelmallista ei ole koskaan sattunut ne kaksi kertaa kun hän on kotiin jäänyt, mutta olen kuitenkin sitä mieltä, ettei edes 16-vuotiasta pidä jättää kuin hyvistä syistä. Kyllä ne ehtivät olla yksinään aikuistuttuaankin. Ja sanokaa vain, että olen ylihuolehtiva – kiellän sen kuitenkin.

Keneltäkään muulta en olisi kysynyt, sopiiko minun mennä, saanko mennä tai että tulisiko joku muu mukaan. Ensinnäkin, jos aikatauluuni sopii – menen; toiseksi, lupaa en tarvitse – olen iso tyttö; kolmanneksi, kukaan muu kuin teini ei pääsisi mukaan – meillä on naisten ilta. Pussikissa väitti, että olen elänyt liian kauan yksikseni ja oikeassahan hän on. Minun olisi vaikea tehdä tiliä menemisistäni kenellekään.