Iloista, mutta myös pohdittavaa
13 Toukokuu, 2008 kirjoittaja oben |
Tytär kertoi pari päivää sitten saaneensa kesätyön ihan omalta alaltaan. Aika pahuksen hyvä juttu toisen vuoden opiskelijalle. Maksavat kuulemma vielä ihan palkkaakin. Neito pääsee aloittamaan jo tämän kuun puolella, joten tiedossa on rahakas kesä.
Olen hieman pohtinut maksamani kuukausiavustuksen määrää kesäkuukausien ajalta. Avustukseni ylittää Kelan maksamat maksimiopintotuet, joihin hän ei ole edes oikeutettu eikä siis nosta niitä. Nyt kun tytär alkaa saada palkkaa, olen miettinyt, että olisiko kohtuullista vaatia häneltä maksamani opintoavustuksen osittaista pakkosäästämistä. Liika raha laiskistaa ja vaikka siitä nyt ei välttämättä ole tässä kyse, niin silti siitä saattaa tulla himo ylimääräisiin turhuuksiin ja sitä mukaa väärä huuma rahan ikuisesta riittävyydestä.
Jonain päivänä hän myös saattaa tarvita ylimääräistä ja silloin sukanvarsisäästöt on enemmän kuin hyvä juttu. Itse jouduin aikoinaan kotona asuessa laittamaan puolet palkastani säästöön tai muuten vanhemmat olisivat ottaneet ne maksuksi kotona asumisesta.
Pitänee ottaa asia esille.
