Ideaparkit
9 Toukokuu, 2008 kirjoittaja oben |
Olen Vapaavuoren kannalla siinä, että Ideaparkkien kaltaisia laitoksia ei pitäisi rakentaa yhtään lisää, vaan ihmisten shoppailu pitäisi keskittää kaupunkeihin. On aivan älytöntä lähteä jonnekin 20 kilometrin päähän keskelle peltoa tekemään ostoksia, kun samat ostokset voisi tehdä lähelläkin. Vapaavuori perustelee kantaansa yksityisautoilun lisääntymisellä – sillä samalla argumentilla, jota ilmiötä myös puolustetaan.
Minä en niinkään perusta kantaani auton käyttöön tai sen käyttämättä jättämiseen, vaan siihen, että Ideaparkkien kaltaiset kompleksit yksipuolistavat tarjontaa. Aivan samalla tavalla kuin tekevät kaikki ostoskeskukset. Niihin valitaan jo suunnitteluvaiheessa kaupat ja kauppiaat, jotka varmistavat myös, ettei saman alan kilpailua synny. Isot ketjut voittavat aina, eikä erikois- tai pikkuliikkeille jää elinmahdollisuuksia.
Lopulta käy niin, että pienen matka sisällä on kolme shoppingcenteriä, joissa on kaikissa samat kaupat. Kuluttajan kannalta se on ikävää. Jo nyt on liikaa ketjuja ja samoja vaatteita saa tonkia joka kaupassa. Yksilöllisyys häviää sekä tarjonnasta että kulutuksesta. Sen näkee myös Euroopan laajuisesti: ennen oli mukava käydä toisessa maassa vaateostoksilla, kun tiesi, että saattaisi löytää jotain erilaista kuin mitä kotikulmilta. Nykyään ne samat Etamit, Hunkemöllerit, H&M:t, Body shopit ja ties mitkä ovat edustettuina joka paikassa – erityisesti juuri näissä laajoissa ostoskeskuksissa.
Shoppailusta on tullut tylsää.

Allekirjoitan tuon mielipiteen täysin.
Meille tänne Pieksämäelle on nyt sitten tulossa se ideapark. Toki se on juuri tälle kaupungille, jonka jo odotettiin kuolevan lähiaikoina pystyyn, upea mahdollisuus: yli tuhat työpaikkaa, rakentaminen/muu teollisuus lisääntyy jne.
Mutta. Mitenkäs nyt käy sitten näiden pienempien lähipaikkakuntien, Mikkeli, Varkaus… Ostovoimaahan sielläkin tarvittaisiin. Ja sehän on todellakin selvää, että tällaisten hehtaarilaitosten myötä yksityisautoilu lisääntyy, ja saasteet sen myötä tietenkin. Tuntuuhan tuo suunnitelma vähän yliampuvalta tällaisesta yksinkertaisuuteen tottuneesta maalaisjuntista.
Jos ajattelen vain itseäni, tämä hanke on enemmän, kuin onnenpotku… Meillä putkimiehillä tulee nimittäin olemaan sitä TYÖ-TÄ, ja ehkäpä parin vuoden päästä myös löydän pojille shortsit ihan paikanpäältä lähtemättä niitä Varkaudesta hakemaan(yritin niitä yhtenä keväänä Pieksämäen kaupoista löytää, tuloksetta)
Pyryharakka
Ja kyllähän tuollainen meininki nostaa helposti kuluttajahintojakin. Suomessa sen helposti huomaa jo ruokakaupoissakin. Jos vain kaksi kirjainketjua tarjoaa jotain tuotetta, niin ei siinä paljoa kilpailusta puhuta! Ja yllättäen hinta on kymmenen sentin sisällä sama, jos yrittää katsella kummasta kaupasta saisi halvemmalla.
Mä karsastan shoppailua siinä määrin, että olen siirtynyt paljolti nettitilaajaksi. Mies nauraakin jo välillä ettei koskaan tiedä mitä mun postipaketeista tulee; pojalle kestovaippoja, äitille rintsikoita vai miehelle kauluspaitoja.
Netti on ihan kätevä, mutta mä inhoon sitä postipakettien toimittamista. Jos tietäisi, että ne tulevat lauantaiaamuna ennen kello kymmentä, asia olisi sillä selvä, mutta kun ensin käydään ilmoittamatta, sitten joutuu soittamaan ja sopimaan uuden ajan. Se uusi aikakin annetaan viiden tunnin tarkkuudella, joten on pakko aina pitää puoli päivää vapaata, että voi venata himassa lähetyksen saapumista.
Ahaa, joo, Suomessa lähiposti oli auki tosi myöhään, ja sieltä ne piti aina kyllä hakea. Mutta jos pitää venata pikkupakettia puoli päivää töiden sijaan niin toisen paketin kohdalla jo hermostuisi.. Jenkeissä oli samanlainen palvelu, suoraan ovelle, mutta siellä ne jätettiin “talonmiehelle” jos ei itse oltu kotona.