Tämä viikko menee ihan harakoille, koska on pakko valvoa telkkarin ääressä joka ilta. Toinen maailmansota päättyi 8.5 ja siksi sekä ranskalaisilta että saksalaisilta kanavilta tulee sotaa käsitteleviä dokumentteja koko viikon ajan. Mikään ei saa minua pois ruudun äärestä silloin.
Eilen katselimme teinin kanssa Artelta dokumentin Hitlerin kirjasta Mein Kampf, minkä jälkeen patistin pojan nukkumaan ja jäin itse nojatuoliin katsomaan Ranskan juutalaisista miehityksen aikana kertovaa dokkaria, jossa puhuttiin paljon myös Pétainin hallituksesta.
Minua kiinnostaa äärettömästi sotahistoria ja yksittäiset selviytymistarinat sekä ne asiat ja tapahtumat, jotka johtivat sotaan. En niinkään välitä joukkojensiirroista enkä rintamalinjoista. Ei minua myöskään kiinnosta 30-luvun vallitseva aatesuunta, vaan sen vaikutukset. Niin paljon hullu olen, että viime syksynä ostin kirjan Auswitzin historiasta, Liken kustantama, ja vielä luin sen.
Yhtäkaikki, lähihistoriaa on hyvä tuntea, jotta ymmärtää tämän päivän ratkaisuja. Kerran eräs korkeassa asemassa ollut mies sanoi, että silloin kun hän tuntee turhautuneisuutta työssään, hän ajattelee sitä, miksi Euroopan unioni on luotu; siksi, että rauha Euroopassa säilyisi. Mikä on silloin niin kallis hinta, ettei sitä voisi maksaa?
