tuokioita elämästäni

Helvetti, että ärsyttää. Tällä kertaa ei edes oma itsensä, mutta voisin ärsyyntyä – tjah, ehkä omasta itsestäni, mutta ehkä sittenkin – itse kasvattamastani jälkikasvustosta.

Ärsyyntymisen aihe on tällä kertaa tyhjät tuubit. Ai miten niin tyhjät tuubit? No siten niin, että niitä lojuu – rohkenen väittää – hemmetin monen muunkin kuin meidän kylpyhuoneessa! Juuri siten!

Ärsyyntymiseni huippu ei edes ole, kun aamukohmelossa yritän pestä hiuksiani ja vaahtoa on yhtä paljon kuin Iiittalan muorin käsivoiteessa. (**

Mutta kun mistään helvetin purkista ei tule yhtään mitään!

Tällaisen tavallisen, suorittavassa asemassa olevan ihmisen, pitää olla työpaikalla ajoissa. Tällainen suorittavassa asemassakin oleva osaa laskea ajan kulumisen, ja jos perkele mikään ei aamuisin toimi, niin tällainen ihminen menettää hermonsa.

Olisi mukava nähdä, jos vain pomoihmisten lapsia olisi puristamassa niitä helvetin shampoopulloja itse kunkin kylpyhuoneessa, niin kuinka moni suoriutuisi töihin edes flexitimen puitteissa?

(** Muistaako isäni, kun hän pesi hiuksensa Iittalan muorin käsivoiteella? Kirj. huom.