tuokioita elämästäni

Kautta aikojen olen ymmärtänyt asioita väärin tahattomasti. Lukenut, katsonut tai muuten vain käsittänyt kirjoitukset tai kuvat siten, kuin ei olisi pitänyt. Pahemmin se ei ole elämää haitannut, sitä useammin tuonut kunnot naurut.

Yksi ensimmäisiä oli Levolle lasken luojani-rukouksen sijaltainen, jota pienenä pelkäsin nousevaksi sängyn ja sen sinisen tapetin välistä. Koulua kannattaa käydä jo pelkästään tämän takia, sillä vasta lukiossa uskonnonopettaja kertoi jostain tuttavastaan, joka oli myös pelännyt sijaltaista. Silloin minullekin valkeni totuus.

Eräänä 60-luvun kesänä olimme Somerolla maalaistalossa, jossa isä oli auttamassa salaojituksen tekemisessä. Tätien kanssa veimme kahvia työmiehille pellolle. Minä uusissa punaisissa kengissäni yritin olla mahdollisimman huomaamaton ja ihmettelin, miten salaojia tehdään keskellä kirkasta päivää eikä edes yritetä piilotella.

Isompana väärinymmärrykset vain jatkuivat. Kerran eräs työkaveri nauroi makeasti vaimonsa kollegalle, joka oli luullut, että Die hard –elokuva tarkoittaa jotain naispuolista kovanaamaa. Minä katsoin kysyvästi ja sanoin, että mitä sitten tarkoittaa, jollei sitä. Työkaveri nauroi kahta kovemmin.

Kun Batman tuli uudelleen muotiin, vasta lehdestä luin, että joku hölmö oli kuvitellut merkin tarkoittavan avointa suuta, jossa on hammasparit sekä ylhäällä että alhaalla. Siihen saakka en edes tiennyt olevani hölmö.