tuokioita elämästäni

Lukuisat salasanat kiukuttavat. En ole vuoteen ostanut lukuaikaa Hesarista, mutta tänään ajattelin sen tehdä. Muistinko salasanani? En tietenkään. En muistanut käyttäjätunnustanikaan. Sähelsin ja söhelsin, mutta tulosta en saanut aikaiseksi, paitsi lopulta sen, että käyttäjätunnukseni on lukittu ja epäselvissä tapauksissa pitäisi ottaa yhteys asiakaspalveluun. Ei yhtään ottanut päähän.

Salasanoja on liikaa. Töissä niitä on vähintään kolme, että saa edes koneen, sähköpostin ja netin auki. Lisänä sopassa on erilaiset sovellukset, joita ei välttämättä tarvitse joka päivä. Kaikkeen tietenkin omat käyttäjätunnukset, joita ei niitäkään tahdo muistaa.

Kaikkea sähköpostiliikennettä ei halua hoitaa työ- tai kotioutlookista. Minulla on neljä aktiivisessa käytössä olevaa sähköpostia, jotka olen luonut lähinnä rekisteröidäkseni itseni jonnekin. Yksi niistä on luotu siksi, että olin unohtanut toisen. Mihinkään näitä tietoja ei uskalla säilöä – muualle kuin hataraan päähänsä – etteivät ne joudu vääriin käsiin. Sitä paitsi meidän koti on muutenkin sellainen Bermudan kolmio, että täältä se tieto häviää vielä todennäköisemmin kuin päästäni.

Tietoturvauhka taas on, jos joka palvelussa käyttää samaa salasanaa tai antaa syntymäpäiväänsä tai lastensa nimiä tai syntymäpäiviä salasanoiksi. Keksi siinä sitten sellainen käyttäjätunnus ja salasana, jossa on isoja kirjaimia, numeroita ja joka on riittävän vahva, ettei kukaan sosiaalisella hakkeroinnilla voi sitä arvata. Keksiminen on helppoa, mutta se muistaminen tässä onkin pahin pähkinä.

Hesariin kirjautumiseen käytin aikaa 45 minuuttia ja sen jälkeen kaksi minuuttia lukuoikeuden ostoon, mutta nyt pelittää.

PS. Pelitti vain hetken. Sain osan luetuksi, kun nettiyhteys katkesi. Sen jälkeen en ole päässyt kirjautumaan uudelleen. Valituskin lähti jo matkaan.