Kirjoitin marraskuussa oppineeni jotain uutta. Syy, miksi silloin aloin tutkia näitä uskomattomia sijoitusmahdollisuuksia oli eräs tuttavani, joka vietti aikaansa Thaimaassa ja kertoi tekevänsä valuuttatreidausta. Rikastumismahdollisuudet olivat loistavat. Hänelläkin oli parhaillaan kasvamassa kahden tuhannen euron sijoitus kahdeksisadaksituhanneksi. Olin jo alkuun sitä mieltä, että hieman on korkea tuottoprosentti.
Olin aiemminkin kuullut vastaavista muilta, mutten ollut kiinnostunut. Tämä Thaimaassa oleskeleva tuttu sai minut silloin tutkimaan näitä uskomattomia sijoituksia: ketäpä ei kiinnostaisi rikastua. Sain häneltä myös jotain nettiosoitteita, jotta voisin rauhassa syventyä asioihin. Syvennyinhän minä, siinä määrin, että varoitin tuttavaanikin leikkimästä pidempään tällä hiekkalaatikolla.
Nyt se on nähty. Lukuisat hölmöt menivät ansaan ja rikastuttivat klubin johtajia, jotka nyt ovat kadonneet. Skeptisyys ja ihan tavallinen maalaisjärki estivät minua investoimasta edes punaista puupenniä moiseen bluffiin. Toivottavasti tuttavani voi vielä nukkua yönsä rauhassa.

Minua taas kauhistutti ihmisten rahan himo! Mitä kaikkea ollaan valmiita tekemään, että saataisiin rahaa! Kun itsellä on just se suhde rahaa, että kunhan hengissä pysyy