Lähdin eilen töistä puoli kuudelta tarkoituksena hakea tanssikengät suutarista. Kuun liikkeistä johtuva magneettikenttä kuitenkin veti uudet portugalilaiskenkäni kohti Karvaista Kanaa. Aavemaisesti suuni aukesi juuri baarimikon kohdalla ja äänihuuleni päästivät kurkusta korahduksen, jota baarimikko luuli oluttilaukseksi. Näitä väärinkäsityksiä jatkui ja jatkui, kunnes tuhkimoaika tuli. Vihdoin magneettikenttä vaimeni ja sain kenkäni irti baarijakkaralta. Suustanikin pääsi selkeä lause taksinkuljettajalle.
Yöllä paistoin vielä apetta, jota nautin suurella halulla ennen kuin vedin peiton korvilleni.
Aamulla töihintullessa hain kengät suutarilta.
Niin sitä pitää! Nauttia kivoista hetkistä ja koittaa selvitä seuraavasta päivästä iloisin mielin! Se on sitä elämää parhaimmillaan!
Onneks en riekkunu ihan viimestä myöten. Aamulla vein vielä toisetkin kengät suutariin.
Hyvä tunnustus! Minäkin tunnustin tänään - kirkkoherralle, että olen paukutellut sanaista arkkuani esimiehelle