tuokioita elämästäni

Eilen aamulla työnsin vihdoin pistorasian seinään ja jääkaappi hurahti käyntiin. Oi tätä onnea! Meille on muodostunut sellainen, ehkä vähän perinteistä poikkeava työnjako, että minä teen ja teini lukee käyttöohjeet. Minulla ei riitä kärsivällisyys käyttöohjeiden tavaamiseen, vaan syöksyn suoraan asiaan (ja ihmettelen hetken kuluttua, että mitä nyt!). Tältä osin olen siis enemmän maskuliini kuin tyypillinen nainen. Teinillä asia on päinvastoin. Hän lukee ensin ohjeet ja toimii vasta sitten.

Tällaisessa äiti-poika –suhteessa se näyttää toimivan hyvin. Voi olla, että toimii vielä paremmin joskus jonkun tyypillisen naisen kanssa; toivottavasti tämä nainen osaa joskus arvostaa tätä ominaisuutta pojassani. Joka tapauksessa kun aamutäpinöissäni etsin jääkaapista nappulaa, mistä säätää lämpötila, poika osasi heti kertoa sen sijainnin. Ne käyttöohjeet! Vähän ajan kuluttua keittiössä alkoi haista omituiselle: ihan kuin joku olisi keittänyt siellä tervaa. Lemu tuli jääkaapista. Poika totesi siihen, että kannattaisi varmaan ottaa töpseli pois seinästä, sillä käyttöohjeissa sanottiin, että, jos haisee oudolle tai tulee savua, olisi parempi tehdä niin. Nuuhkimme kilpaa keittiössä, mutten kuitenkaan ottanut johtoa irti.

Kotiin tultuani jääkaappi toimi aivan normaalisti, haju oli poistunut ja pääsimme illalla kauppaan. Poika oli asetellut kaikki matkamuistomagneetitkin paikoilleen; hänen mielestä koti ei näyttänyt kodilta, kun jääkapissa ei niitä ollut.

Nyt on jääkaappi täynnä ja pakastimessakin jotain. Viikonlopun aikana pitänee hakea Ruusulta hirvipaisti evakosta sekä vara-avaimet. Ensi viikonloppuna hirven voisi ehkä paistaa kun tytär tulee ystävättärensä kanssa käymään. Jos vaikka pitäisi pienimuotoiset kalaasit sen kunniaksi, että kaikki on taas hetken aikaa yhdessä.