Julkisivut
26 Helmikuu, 2008 kirjoittaja oben |
Vastapäisen talon julkisivuremontti on päättynyt. Rakennustelineiden ja muovien alta paljastui kaunis kermanvärinen kerrostalo puhtaine ilmeineen. Oma asuintaloni suorastaan häpeää sen rinnalla ja kauhukseni olen miettinyt, milloin tämän talon julkisivu puhdistetaan; voi tauti sitä pölyn määrää.
Lukaisin myös synnyinkaupunkini päälehden nettiversiota, jossa kerrottiin talojen julkisivujen olevan mitä vähimmässä määrin yksityisasia. Laudoitusten suunta, värit sun muut julkisivuun vaikuttavat tekijät on tarkasti määrätty kaupunkikuvallisesti yhtenäisiksi. Kuulostaa hyvältä ainakin äkkiseltään.
En missään nimessä kannata rakennustaiteellista anarkismia, mutta eivätkö suomalaiset asuinalueet ole hieman liiankin yksitoikkoisia? Samansuuruisia taloja samansuuruisilla tonteilla samalla tavalla väritettyinä. Hyvä kun ei erehdy omasta kotitalostaan. Kaupunkisuunnitteluarkkitehdit käyvät aina vastahankaan, kun ihmiset suunnittelevat yksilöllisiä erkkereitä ja muuta tilpehööriä taloihinsa. Ketä ne oikeastaan haittaavat, jos ne on kunnolla rakennettuja eivätkä paikat repsota? Eikö (vanha) Pispalakin ole pittoreski juuri siksi, että talot ovat sikin sokin ja niissä on jos jonkinlaista uloketta ja lisäkettä?
Olen joskus lukenut, että jos Eliel Saarinen olisi saanut toteuttaa kaikki suunnitelmansa Helsingissä, pääkaupunkimme saattaisi olla samanlainen arkkitehtuurin pyhiinvaelluskohde kuin Barcelona, jota koristavat Gaudin mielikuvitukselliset asuinrakennukset. Helsinkiläiset olivat tuolloin niin konservatiivisia, etteivät hyväksyneet Saarisen ehdotuksia.
On selvää, että vanhan kunnostamisessa pitää noudattaa sääntöjä, ettei rakenneta kuten 70-luvulla: törkätään puiseen rintamamiestaloon tiilinen umpisuoli kylkeen. Meidänkin vanhaan puutaloon Puistonmäessä sellaista suunniteltiin. Luojan kiitos siitä luovuttiin.
