Kävimme pojan kanssa tutkimassa jääkaappeja. Niitä näyttäisi olevan joka lähtöön; teini ihastui tietenkin sellaiseen amerikkalaismalliseen kylmäkoneeseen, josta saa jääpaloja ja kylmää vettä suoraan ovesta. Hinta vaivaiset pari tonnia. Ei ostettu. Päädyimme metallinväriseen LG:n valmistamaan perusmalliin, jonka pakastinosa on yhtä hyllyllistä isompi kuin nykyinen kaappimme, hinta 449 €. Toimitetaan ensi keskiviikkona.
Kauppakassi ei sitten ollut sen paremmin hinnalla kuin painollakaan pilattu: ostimme ainoastaan sellaista, mikä syödään heti. Huomenna pitää kutsuttaa itsensä jollekin tuttavalle syömään tai valita joku lukuisista ympäröivistä ravintoloista vatsaa täyttämään. Veikkaan jälkimmäistä vaihtoehtoa.
Jäimme kodinkonekauppaan pyörimään ja katselemaan kikottimia: sähköisiä purkinavaajia, sähkövaakoja, joilla voi myös mitata vaikka jauhojen tilavuuden, tsiljoonia kahvinkeittimiä ja popcorn- ja limukoneita. Vehkeitä, joita ilman voi vallan mainiosti elää. Teini suunnitteli ostavansa eilisellä pokerivoitollaan uudet kaiuttimet tietokoneeseen, mutta sain hänet ylipuhutuksi säästämään sen viisikymppisensä.
Muistan joskus lapsena, kuinka äiti kertoi nähneensä sähköhammasharjan. Nauroimme kaikki ajatukselle, että olisimme kiinni jossain koneessa, joka harjaisi hampaamme, emmekä kukaan tunteneet tarvetta moiselle vekottimelle. Sen sijaan haaveilimme serkkujen kanssa sellaisesta laitteesta, jolla voisi siirtää televisio-ohjelmat katsottaviksi myöhemmin tai vaikka useaan kertaan. Nimeä haaveidemme laitteelle emme osanneet keksiä. Sen tekivät vuosikymmen myöhemmin jotkut muut.
