Vadelmaveneet
22 Helmikuu, 2008 kirjoittaja oben |
Yöpöydälläni on maannut Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen kohta kaksi kuukautta. Olen lukenut siitä noin 50 sivua. Ei uppoa. Joku aika sitten ymmärsin, miksi ei.
Nousiaisella on samanlainen pakkomielle kuin Hotakaisella. En ole pitänyt yhdestäkään Hotakaisen kirjasta niiden pakkomieltymysten takia. Minun tekisi mieleni tarttua sanoihin ja siirtää niitä; pyyhkiä yli ja vaihtaa toisiin. Ottaa päähenkilöä niskasta ja retuuttaa niin, että pakkomielteet putoavat.
En kestä katsoa vierestä (=lukea), kuinka ihminen jonkun ääliömäisen päähänpinttymän vuoksi antaa elämän valua käsistään ja muuttuu pinttymänsä vangiksi. Sanokaa sitten vaikka takinkääntäjäksi, jos haluatte.
Jostain syystä tällainen pakonomainen tarve on yliedustettuna suomalaisessa nykykirjallisuussa. Olenko minä pudonnut kelkasta, enkä enää tunne samalla tavalla ajan henkeä Suomessa?
Kirja jää kesken.
