Olin jo alkuillasta alkanut sulattaa minimaalista pakastintamme, koska jääkappi reistaili. Siinä ruoanlaiton ja sulatuksen lomassa kävimme edellä kuvattua suukopua. Välillä otimme puhelun enolle, joka toisinaan toimii välittäjänä; silloin kun asiat meidän kahden kesken ovat solmussa. Enolla oli pari rakentavaa ehdotusta, kiitos enolle, vaikka kumpaakaan niistä nyt ei käytetä. Valinta oli teinin.
Riita kuitenkin päättyi yllättävästi. Olin laittanut pakastimen ylemmälle hyllylle vadin sulamisvesien keräysastiaksi ja alemmalla tasolla oli rätti, jota kävin vähän väliä puristamassa. Teini kävi keittiössä ja katsoi pakastimeen (jos se olisi isompi, mieleni olisi tehnyt sulkea ovi ja teljetä koko poika pakastimeen!). Hän katsoi viritelmiä ja kysyi, miksi laajapohjainen vati oli ylähyllyllä, kun alahyllylle sijoitettuna se palvelisi koko pakastinta. Niinpä niin. Minä en ole kovin käytännöllinen ihminen. Aloimme molemmat nauraa ja siirsin vadin alahyllylle. Naurusta ei tahtonut tulla loppua ja päätteeksi halasimme.
Joskus voi käydä näinkin.
