Ajattelin tässä, miten paljon meidän perheeltä menee rahaa matkustamiseen. Se ei ole ihan pieni summa ja toisinaan tekee isonkin loven kuukausibudjettiin. Sillä rahalla voisi tehdä jotain muutakin, mutta mitä se muu olisi? Aina voisi kartuttaa omaisuutta, mutta kun sitä ei saa hautaan.
Raha ei tuo onnea, se on selvä. Ei sitä tuo rahattomuuskaan. Kerran Wagnerin kanssa juteltiin elämän perusasioista ja siitä, mitä on olla rahaton. Molemmat tiesimme, mistä puhuimme. Wagner on joskus lama-aikana elänyt kahden asunnon loukussa ja hyvistä tuloista huolimatta syönyt pelkkää kaurapuuroa aamuin illoin. Hän on ehdottomasti sitä mieltä, että rahattomuus ei jalosta. Se ainoastaan vituttaa.
Olen joskus miettinyt, että millaiset kuukausitulot pitäisi olla, että voisi sanoa, ettei tarvitse lisää. Vielä en ole keksinyt summaa. Jokainen palkankorotuskin häipyy mielestä viimeistään kahden kuukauden sisällä ja menot vakiintuvat sille asteelle, että tilipäivästä toiseen selvitään. Olen mestari tuhoamaan kaiken käytettävissä olevan, toki sen jälkeen kun pakolliset kuviot on suoritettu päältä pois. Pakollisiin kuvioihin kuului aiemmin säästäminen, nyt ei enää. Katson säästämiseksi sen, että lyhennän lainaa roiman summan kuukaudessa. Lainaa, joka on mennyt omaisuuden hankkimiseen, ei siis kulutusluottoa.
Jostain syystä poden hieman huonoa omaatuntoa siitä, etten säästä ihan kirjaimellisesti. Pidän pientä vararahastoa ikävien tilanteiden varalta, mutta siinä kaikki. Selviydyn menoistani hyvin eikä tyttäreni tarvitse opiskella lainarahalla. Ehkä minun pitäisi heittää tämä luterilaisuuteni romukoppaan ja vain yksinkertaisesti tukkia omatuntoni ääni.