Ohjelmointia
7 Helmikuu, 2008 kirjoittaja oben |
Vuoristovaellusta varten on kaikki kunnossa. Kävelin tänään asemalle ostamaan junaliputkin, koska Ruusu ei ehtinyt. Nyt on edestakaiset liput ja hotellivaraus. Ruusu hoiti meille vielä hotellivarauksen maaliskuun Arlonin-keikkaa varten. Samalla päätimme luopua ajatuksesta lähteä Itä-Euroopan turneelle tänä keväänä. Sen sijaan Ruusu käy Suomessa ja minä tilasin itselleni liput Lissaboniin.
Kysyin rouva R:ltä sopivaa ajankohtaa ja samalla tein netissä varauksen. Miksi kaikkialle muualle pääsee edullisesti, mutta ei Helsinkiin? Menen tekemään hänen ihkauuteen kotiinsa tupa-, kaappi- ja siisteystarkastuksen reilun kuukauden kuluttua muutosta (hän osti juuri asunnon). Viivyn kolme päivää – maksimiaika toisten nurkissa. Kolmessa päivässä kalakin alkaa haista, puhumattakaan vieraista.