RSS
Merkinnät
Kommentit

Arkisto päivälle 5 Helmikuu, 2008

Nyt nauratti

Alice on hankkimassa uutta passia ja kävi sitä varten suurlähetystön sivuilla katsomassa, mitä siihen tarvitaan. Hän törmäsi samalla lähetystön henkilökunnan esittelyyn.
Jo sananlaskussa kerrotaan, ettei nimi miestä pahenna, jollei mies nimeä, mutta huumorintajuttomuudesta ei voi syyttää ainakaan Rysänperän nykyisen Suomen suurlähettilään vanhempia. Miehen nimi on Aapo Pölhö.

Lue koko merkintä »

Lähteminen

Luin Katsun blogista lähtemisestä ja se toi mieleeni paljon asioita. Minun elämästäni pitkä aika ja lasteni elämä melkein kokonaan on ollut lähtemistä – ja palaamista. Sellainen ei voi olla vaikuttamatta siihen, miltä lähteminen tuntuu.
Kun lapset ovat toistakymmentä vuotta viettäneet lomansa Suomessa, neljästä kuuteen kertaan vuodessa, olen oppinut olemaan tuntematta ikävää lähdön hetkellä. Lisäksi lapsille lähteminen […]

Lue koko merkintä »