Katsoin illalla Steven Spielbergin elokuvan Munich. Olipa taas hyvä leffa. Näyttelijävalinnat olivat onnistuneita, aihe omaperäinen – varmaan hyvinkin todellinen – ja juonen kuljetus hyvä. Nuori mies valitaan tekemään palkkamurhia maansa puolesta. Mies on aluksi tyytyväinen, mutta asioiden edetessä, kavereiden pudotessa viereltä hän huomaa yhä enemmän miettivänsä ketä oikeastaan palvelee. Pää ei enää kestä, kun ei voi luottaa enää kehenkään.
Erityisesti nautin ulkokuvista. Pariisi, Ateena, Lontoo 70-luvulla: mainoskyltit, autot, valaistus. Ne kaikki olivat autenttisen oloisia, aivan kuin elokuva olisi tehty silloin. Joissain kohti minulle tuli mieleen elokuva Z – hän elää.
Näyttelijöiden murteellinen englanti sopi paremmin kuin hyvin elokuvaan, jossa juutalaisuus oli keskeinen elementti. Palestiinalaisen puhe kodista ja päähenkilön haaveet ultramodernin keittiökalustekaupan näyteikkunan takana kertoivat samasta asiasta: tavoitteesta saada rauha ja oma koti. Molemmilla oli yhtä likaiset keinot aseinaan.
Kiitos Ruusulle lainasta.