tuokioita elämästäni

Ruusu hankki itselleen kannettavan ja uuden yhteyden. Yhteys alkoi tökkiä heti alussa ja Ruusu tuli eilen meille verratakseen koneensa asetuksia minun asetuksiini. Saimme selville sen, ettei koneen asetuksissa mitään vikaa ole, vaan vika täytyy olla linjassa. Poika seurasi huvittuneena tanttojen IT-asiantuntemusta, yritti jotain autellakin. Onhan se huvittavaa, kun kaksi tätiä istuu ruokapöydän ääressä vastakkain syventyneinä teknisiin ongelmiin, vaikka tosissamme me vikoja etsimme.

Kun saimme todetuksi, ettei vikaa löytynyt, söimme sipuli-pekoniquichea ja tomaattisalaattia, palan painikkeena Coca-colaa. Tekniseen illanviettoon ei sovi sen paremmin olut kuin punaviinikään, vaikka ensin mainittu olisi hyvinkin kelvannut tarjottavien kanssa.

Otimme tilaisuudesta vaarin ja tutkimme erilaisia vaihtoehtoja viettää virkistävä viikonloppu Ardenneilla. Surffailimme matkailuinfosivuilla ja etsimme reittejä. Paikan olisi parasta olla helposti saavutettava, sillä emme aio vuokrata autoa. Päädyimme Bastogneen, jonne pääsee junalla ja bussilla. Bastognesta lähtee lisäksi eripituisia kävelyreittejä, sopivia päiväkohteita. Kun paikka oli valittu, ei jäänyt kuin hotellin etsiminen, mikä sekään ei tuottanut päänvaivaa: pienessä kaupungissa ei ole pahemmin valinnanvaraa.

Bastognen kaupungissa oli talvella 1944 kovat taistelut. Saksalaiset panivat hanttiin ja liittoutuneet jumittuivat seudulle koko kylmäksi talveksi. Siellä on myös sotamuseo, johon todennäköisesti tungen nenäni. Jos joku muistaa tv-sarjan Taistelutoverit, siinä oli kokonainen jakso pyhitetty Bastognelle.

Teen huomenna hotellivarauksen, matkanjohtaja Ruusu voi varmentaa reitin. Sitten ei olekaan enää kuin odotus. On mukava käydä töissä, kun tietää, että edessäpäin on jotain hauskaa odotettavaa.