Kotikaupungin tähdet
21 Tammikuu, 2008 kirjoittaja oben |
Etsin Ylen areenalta katseltavaa. Voisivat laittaa hakukriteereiksi myös sen, onko ohjelma katseltavissa muualla kuin Suomessa. Harva nimittäin on. Maikkarilta näkee enemmän. Yle on turhan varovainen Gramex-korvauksien pelossa. Monet ajankohtaisohjelmat eivät käsittääkseni sisällä musiikkia tai ulkomaista tuotantoa – silti niitä ei näytetä ulkomaille.
Joka tapauksessa törmäsin nettivaelluksellani ohjelmaan Kotikaupungin tähdet, jossa oli vastakkain Kemijärvi ja oma Hämeenlinnani. Pakkohan se oli katsoa. Erkki Toivasen olivat houkutelleet juontajaksi. Toivanen on legenda, yleissivistynyt politiikan ja historian tuntija. Hänen samettinen äänensä kuuluu myös Uuden Suomen kolumneista. Viihdeohjelman juontajaksi hän ei sovi. Olkoon vaikka kuinka sujuvasanainen ollut, nyt hän takelteli ja änkytti.
Hämeenlinna-osuudessa näytettiin tietenkin Aulangon tornia. Miksi tornia näytettäessä ei koskaan kuvata Lusikkaniemeä, sillä se on hauska luonnonmuodostelma, jonka vuoksi torniin kannattaa kiivetä.
Muutoin ohjelma oli kyllä ihan yhtä tyhjän kanssa. Niin, ja Veeti oli kyllä parempi kuin Sani.
Minä roudasin lapset Hämeenlinnaan toissa kesänä. Kävimme tietty Aulangon näkötornissa, minkä huipulla tuuli aivan sairaasti! Sitten vankilamuseossa, mikä oli kohokohta! Linnassa piipahdimme myös. Silloin oli aivan tajuttoman kuuma päivä ja linnan viileys teki hyvää, vaikka lapsista oli tylsää olla wanhassa linnassa, mutta äippä tykkäs:)
Hämppis on kaunis kaupunki. Olen vasta viime aikoina oppinut arvostaan sitä. Tietysti siellä on paljon tehtykin asukasviihtyvyyden takaamiseksi: rantareitti on siitä hyvä esimerkki.