Lämmitysongelmia
20 Tammikuu, 2008 kirjoittaja oben |
Joululoman jälkeen oli viileä herätys. Yksikään patteri huoneistossa ei toiminut. Töihin päästyäni soitin vuokraisännälle, joka kehotti soittamaan isännöitsijälle, jolta sain putkifirman numeron. Putkimies taas sanoi soittavansa tunnin kuluttua takaisin. Minua ei yhtään ihmetyttänyt, kun putkimies ei soittanutkaan.
Päivän aikana suurimpaan osaan pattereista tuli lämpö, mutta osasta se vielä uupui. Soitin jälleen putkifirmaan, josta sain kuulla, että putkimies oli käynyt jo edellisenä päivänä, koska vika oli koko talon lämmitysjärjestelmässä. Hieman ironisella äänellä tiedustelin, miksi minulle ei lupauksista huolimatta soitettu tai meidän ovikelloa edes rämpytetty. Teini olisi ollut kotona ja päästänyt sisälle, jos arvon duunarit vain olisivat ilmoittautuneet, meillä kun vika jatkuu. Putkimies vastasi siihen, että siellä on vain joku rööri tukossa ja riittäisi, että kolauttaisin reilusti patteriin menevää putkea vasaralla, niin vika korjaantuisi. Ei tulisi mieleenikään.
Soitin uudelleen vuokraisännälle ja kerroin tilanteen. Vaahtosin myös samalla, ettei tule kuuloonkaan, että alkaisin vasaralla korjata asunnon lämmitysongelmaa. Vuokraisäntä lupasi hoitaa asian. Uskoin häntä, kunnes kului viikko. Lähetin tohtorille tekstiviestin, jossa kysyin, mitä hän on tähän mennessä tehnyt, koska meillä on edelleen kolme patteria kylminä.
Viikko sitten torstaina puhelimessani oli vuokraisännän vaimolta viesti, jossa hän kertoi miehensä olleen yhteydessä putkimieheen, joka oli kertonut neuvoksi, että pitää pamauttaa putkea vasaralla. Varsinainen uutinen. Kiersimme siis kehää ja suivaannuin perinpohjaisesti.
Kirjoitin vuokraisännälle kirjeen, jossa selostin tapahtumien kulun seikkaperäisesti ja jälleen kerran ilmoitin, ettei minun vuokralaisen ominaisuudessa tule koskea pattereihin muuta kuin silloin kun säädän asunnon lämmitystä ja vaikka onnistuisinkin patterien korjaamisessa, vahingoittumisen riski on aina olemassa. Jos pattereihin sittemmin tulee vikaa, joudun korvausvelvolliseksi enkä halua sitä. Muistutin vuokraisäntää myös vuodenajasta ja siitä, että olen vuokrannut asunnon, jossa on lämmitys ja maksan siitä myös. Kirjeen lähetin kirjattuna vastaanottotodistuksen kera.
Viime tiistaina kännykässäni oli viesti, jossa kerrottiin putkimiehen ottavan yhteyttä lähipäivinä. Huomenaamuna hän on tulossa. Otin aamupäivän vapaaksi rööriroopetreffejä varten.
Vuokraisäntäni on varsinainen luupää. Hän jaksaa joka kerta muistuttaa, että hän ei sitten minua häiritse. Eipä ole häirinnytkään, mitä kerran vuodessa lähettää korotuskirjeen. Olen tätä aiemmin kerran joutunut hänen kanssaan muutoin tekemisiin: kun muutin tänne ja hän lupasi hankkia asuntoon uuden lieden. Lieden hankinta kesti niin kauan, että jouduin silloinkin lähettämään kirjatun kirjeen ja hopittamaan asiaa. Jos vielä jonkun asian takia joudun häneen ottamaan yhteyttä, lähetän suoraan kirjatun. Vain sillä tavoin herra tohtorille menee viesti perille.