tuokioita elämästäni

Kuten kerroin, luin Väisäsen loppuun jokunen päivä sitten. En ala sisältöä kerrata, sen kukin lukekoon itse tai googlatkoon, mutta kirjailijalla on ihailtava muisti nuoruusajoiltaan. Hänen tekstinsä haistaa ja maistaa, sen tuntee sormissaan ja näkee silmillään. Hän onnistuu tuomaan sen 60-luvun lopun murrosajan jälleen esille; sen, miten yhtäällä oltiin vapaamielisiä ja toisaalla vielä vanha aika painoi hartioita. Helppoa elämä ei ollut Oulunkaan kokoisessa kaupungissa teinipojalle, joka tunsi itsensä ulkopuoliseksi.

Kirjaa lukiessani pidin yöpöydällä kynää valmiina, jotta voin alleviivata sieltä sellaiset sanat, joita en ymmärtänyt. Kerrankin muistin! Lähetin taas hiljaisen kiitoksen siitä, että aikoinaan sain vanhemmiltani Nykysuomen sanakirjan ylioppilaslahjaksi. Siitä oli jälleen hyötyä, kun tarkistin, mitä tarkoittavat melto ja tonsuuri. Ei ole vielä kohdannut oululaista, jonka jokaisen sanan merkityksen olisin tuntenut, enkä jaksa lakata ihmettelemästä sen murteen erilaisuutta. Tosin, eivät nuo kaksi sanaa murteellisia olleet, minä olen vain sivistymätön.

Kun olin melkein lopussa, minun oli lähetettävä Kanervalle tekstiviesti, jossa kerroin, että Väisänenkin on istunut Lentävässä lautasessa nuoruusvuosinaan. Minä ja Kanerva pääsimme jäseniksi Lentävän erikoiseen sisäpiiriin vasta keski-ikäisinä, outojen sattumien kautta. En ollut tiennyt, että se piskuinen kapakka on oikea kulttuurin kehto.

Kenkien kertoma oli selkeämpää kuin esikoisteoksen, lauseet ja kappaleet jäsentyneempiä ja kokonaisempia. Se oli muutoinkin ehyt teos. Pidin paljon ja ostan varmasti kolmannenkin kirjan, jos sellainen ilmestyy.