tuokioita elämästäni

Tytär lähetti sähköpostia. Hän oli jostain löytänyt artikkelin, joka käsitteli naisten hakeutumista tekniselle alalle. Artikkelissa sanottiin seuraavaa:

Tutkimusten mukaan tekniselle alalle valikoituu tyttöjä, jotka ovat omaperäisiä, suorituskeskeisiä, ei-uskonnollisia ja tietävät hyvin, mitä heidän isänsä tekee työkseen. Heidän vanhempansa ovat hyvin koulutettuja, ja heidän äideillään on ollut positiivinen asenne matematiikkaa kohtaan. Tekniikan ylioppilastyttöjen isät ovat useammin tekniikan alalla ja äidit korkeammin koulutettuja kuin tekniikan ylioppilasmiesten. Kodin kannustus tekniselle alalle on ollut tytöille tärkeämpi syy alanvalintaan kuin pojilla. Lukion keskiarvo tytöillä on ollut parempi kuin pojilla, matematiikan numeroissa ei ole eroa.

Tytär ihmetteli, miten paljon tutkimuksissa on perää, kun yksikään kohta ei tuntunut sopivan häneen. Hän ei ole erityisen omaperäinen, suorituskeskeinen kyllä – liiankin. Hän on perheestämme ainoa, joka kuuluu kirkkoon. Hän ei vuosikausiin tiennyt edes isänsä työnantajan nimeä. Hänen vanhempansa eivät ole akateemisia ja hänen äitinsä on aina inhonnut matematiikkaa ja luonnontieteitä. Hänen isänsä ei ole tekniikan alalla.

Se, mikä tutkimuksessa pitää paikkansa, on kodin kannustus. Koska en ikinä ole ollut kiinnostunut tekniikasta, olen arvostanut ihmisiä, jotka sen puolen elämässä hallitsevat. Matematiikka, fysiikka ja kemia ovat olleet minulle salatieteitä, joiden osaajia olen vierestä ihaillut.

Omena on pudonnut kyllin kauaksi puusta.