Luin Väisäsen Toiset kengät loppuun, mutta siitä joku toinen kerta. Kirjan loppupuolella Väisänen tekee taiteellisia kokeita kotikaljapullolla, josta sisko olisi joskus halunnut lampun. Mieleeni tulvahti kasa muistoja näistä 60- ja 70-luvun tuunauksista.
Meilläkin roikkui vanhan talon eteisessä vaarinkaljapullosta tehty kattolamppu, joka levitti hieman rusehtavaa väriä muutenkin tummaan ja pimeään eteiseen, jonka valopilkku oli kananpojankeltaiseksi maalattu vaatenaulakon takaseinä. Puistattavaa, kun nyt ajattelee.
Keinoemolla oli vanhoista tynnyrienpuolikkaista tehdyt, pehmustetut olohuoneen istuimet. Ne oli päällystetty myrkynvihreällä kankaalla ja kun niissä istui, reisien takapintaan muodostui kolo ja jalat puutuivat.
Insinööritaidon huippua olivat maitopussit. Meillä juotiin pussimaitoa, vaikka pussit usein vuotivat ja maito valui inhottavasti muovisen valkoisen kannun pohjalle. Kukaan ei halunnut juoda sitä maitoa, joka oli kaadettu lasiin pidikkeen pohjalta. Kuitenkin maitopussit edustivat minulle jotain modernia ja säälien katsoin mummoa, joka itsepäisesti osti punaisen maitotölkkinsä. Näistä tyhjennetyistä maitopusseista näppäräsormiset solmivat mattoja. En muista yhtäkään taloutta, jossa sellaista mattoa ei olisi ollut eteisessä tai vessassa. Meilläkin oli, vaikka äiti ei sitä kai itse solminutkaan.
Joillakin tuttavilla makuusoppi oli erotettu muusta huoneesta lankarullaverholla tai limupullojen korkin alla olevasta korkkityynystä tehdyllä uutimella.
Nykyään sitä kutsutaan kierrätykseksi tai vielä uudemmin tuunaukseksi.
Niitä muovipussimatoja piisasi. Niistä pusseista oli sitten virkattukin niitä hemmetin mattoja, pitkiä ja pyöreitä. Vieläkin muistan, miltä se tuntui jalan alla:( Kun oikein naiset innostuivat, niin kaikenlaiset muovipussit kelpasivat matonvirkkuutalkoisiin!
Juu, minäkin muistan ne matot.
Muistatkos valkoisista kertakäyttömukeista tehdyt pyöreät lampun varjostimet?
Tai kahvipaketeista tehdyt kassit? Ne on muuten tullee takaisin!